Työelämän kehittäminen 5/2018 Kunta-ala valmistautuu työn murrokseen Kunta-alan työmarkkinaosapuolet ovat käynnistäneet työn murroksen pitkäjänteisen seurannan kunta-alalla. Tavoitteena on pitää huolta julkisen sektorin kunnosta ja toimintaedellytyksistä.
Työelämän kehittäminen 5/2018 Kotoutumiskoulutus ei aina takaa kielitaitoa Kotoutumiskoulutuksessa tavoitteena olevaa kielitaidon tasoa ei usein saavuteta, vaikka riittävää kielitaitoa pidetään työllistymisen ja jatkokoulutuksen edellytyksenä.
Työelämän kehittäminen 4/2018 Tulorekisterissä asiointi vaatii valtuutuksen Tulorekisterin sähköisen asiointipalvelun käyttö vaatii valtuutuksen. Nyt on aika miettiä, ketkä kunnassa tarvitsevat valtuudet ja aloittaa valtuutusten tekeminen.
Työelämän kehittäminen 4/2018 Työn murrokseen voi vaikuttaa Onko työn tulevaisuus jo jossain keskellämme? Se ei ole vain mahdollista, vaan myös todennäköistä.
Työelämän kehittäminen 3/2018 Kunta-ala pärjää hyvin työtapaturmatilastoissa Kunta-alan tapaturmataajuus on pysynyt matalana, vaikka kymmenen vuoden aikana onkin tapahtunut pientä nousua. Kaikkia työtapaturmia voi ja kannattaa ehkäistä ennalta.
Työelämän kehittäminen 3/2018 Yhteisvastuu jälleen kunniaan Kunnat kirjaavat yhä useammin strategioihinsa vastuullisuuden pyrkiessään parantamaan vetovoimaisuuttaan ja työnantajamainettaan. Eri toimijat kunnassa vaan ymmärtävät vastuullisuuden usein eri tavalla.