Työelämän kehittäminen 2/2016 Kuntien keksittävä roolinsa uudelleen – Kunnilla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus keksiä kunnan rooli uudelleen, sanoo tulevaisuudentutkija Olli Hietanen. Hän esittää, että pohdinnan lähtökohtana voisi olla, mitä tavallinen kuntalainen tarvitsee voidakseen hyvin.
Työelämän kehittäminen 1/2016 Mistä voimaa esimiehille? Esimiehenä oleminen on rankkaa puuhaa. Jos esimiehen työhyvinvointi ei ole kunnossa, se heijastuu helposti myös alaisiin.
Työelämän kehittäminen 1/2016 Iskuryhmät avuksi muutoksiin – Isoihin muutoksiin on syytä varata hyvät työkalut, sanoo Vaasan yliopiston professori Riitta Viitala. Hänen mukaansa terveydenhoidon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen johtajien kannattaisi kerätä ympärilleen iskuryhmät tutkimaan eri vaihtoehtoja ja valmistelemaan soten vaatimia muutoksia.
Työelämän kehittäminen 1/2016 Esimiesrooli pitää tiedostaa Esimiestehtävä sisältää aina muodollista valtaa. Hyväksyessään itselleen esimiesaseman hän myös hyväksyy siihen liittyvän vastuun ja lojaalisuuden työnantajaa kohtaan.
Työelämän kehittäminen 5/2015 Kehittyvä kirjasto ei kuole Mitä tapahtuu kirjastoille tiedonhaun siirtyessä verkkoon ja muiden vapaa-ajanviettomahdollisuuksien vallatessa alaa? Maailman ja toimintaympäristön muuttuessa kirjastopalveluissa on jouduttu miettimään kirjaston roolia uudelleen. Vantaan esimerkki osoittaa, että kirjastot eivät ole kuihtumassa – päinvastoin.
Työelämän kehittäminen 5/2016 Muista viestiä muutoksesta! Kunta-alalla muutosta ei voi paeta. Siksi kunnissakaan ei voida nyt pistää päitä pensaaseen, vaan muutoksesta pitää viestiä rohkeasti.