Lainsäädäntö 5/2015 Milloin virkasuhteeseen? Kuntalain henkilöstöä koskevan perussäännöksen mukaan henkilöstö on joko virka- tai työsuhteessa kuntaan. Sellaista tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, tulee hoitaa virkasuhteessa.
Lainsäädäntö 5/2016 Sosiaalihuollon ammattilaisten rekisteröidyttävä Suosikkiin Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden on vuoden 2017 loppuun mennessä haettava laillistamista tai nimikesuojausta ja rekisteröidyttävä Suosikkiin. Uusien alalle tulevien kannattaa rekisteröityä välittömästi.
Lainsäädäntö 4/2015 On aika tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma Vuoden vaihteessa voimaan tullut laki velvoittaa kuntia työnantajina laatimaan yhdenvertaisuussuunnitelman vuoden 2017 alkuun mennessä. Uuden lain myötä syrjinnän määritelmä täsmentyi ja syrjintäperusteita listattiin lakiin lisää.
Lainsäädäntö 3/2015 Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädäntöuudistuksen ensimmäisen vaiheen lakimuutokset on vahvistettu toukokuussa. Uudistuvat säännökset astuvat voimaan 1. elokuuta.
Lainsäädäntö 3/2015 Sijaisten rekrytointi vaikeutuu Eduskunta hyväksyi maaliskuussa lain sosiaalihuollon ammattihenkilöistä. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2016 alusta. Laissa määritellään sosiaalityöntekijän vastuut ja se tiukentaa sijaisen kelpoisuusvaatimuksia.
Lainsäädäntö 1/2015 Eläkejärjestelyt irtisanomistilanteissa Myös tänä vuonna kunnissa ja kuntayhtymissä tavoitellaan välttämättömiä säästöjä lomauttamalla ja vähentämällä henkilöstöä. Tyypillisesti henkilöstövähennykset toteutetaan eläkejärjestelyillä, määräaikaisten tehtävien uudelleen järjestelyllä sekä irtisanomisilla.