Lainsäädäntö 1/2018 Laki työntekijöiden rokotussuojasta voimaan Työntekijöiden ja opiskelijoiden rokotussuojaa koskeva lakisäännös tulee voimaan 1. maaliskuuta. Laki velvoittaa työnantajia huolehtimaan, että rokotussuoja on kunnossa.
Lainsäädäntö 1/2018 Työllisyyspalveluissa kuntien rooli yhä epäselvä Aktiivimallia koskeva säätely on tullut voimaan, mutta työllisyyttä edistävien palvelujen uudistaminen on edelleen kesken. Uudessa linjauksessa kannustetaan maakunnalliseen yhteistyöhön eri toimijoiden kesken.
Lainsäädäntö 5/2017 Kameravalvonta on henkilötietojen käsittelyä Työpaikoilla tapahtuvaa kameravalvontaa koskee laki yksityisyyden suojasta työelämässä. Kunnan henkilöstö voi tulla kuvatuksi työtehtävissään myös työnantajan tilojen ulkopuolella kuten asiakkaan kotona tai porraskäytävässä. Tällaista kuvaamista sääntelee työelämän lain sijasta henkilötietolaki ja rikoslaki.
Lainsäädäntö 5/2017 Perhevapaamallia uudistetaan KT on mukana valmistelemassa hallituksen toteuttamaa perhevapaajärjestelmän uudistamista. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alussa.
Lainsäädäntö 5/2017 Yhteistoiminnan järjestäminen väliaikaishallinnossa Kun sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädäntö on hyväksymättä, voimaanpanolain tarkoittamaa väliaikaishallintoa ei vielä ole olemassa. Näin ei ole vielä olemassa väliaikaista yt-elintäkään. Sen perustaa vasta maakunta.
Lainsäädäntö 5/2017 Varhaiskasvatuksen tiekartta tiukentaisi kelpoisuuksia Opetus- ja kulttuuriministeriön Varhaiskasvatuksen tiekartassa esitetään muutoksia, jotka merkitsisivät tiukennuksia päiväkotien henkilöstön kelpoisuuksiin ja mitoitukseen.