KT-kulma 1/2022 Palkankorotukset asetettava kestävälle pohjalle Kunta-alan työmarkkinaneuvottelut ovat täydessä vauhdissa kaikilla sopimusaloilla keskellä vaikeaa koronatilannetta. Sopimuskausi ja työrauha päättyvät helmikuun lopussa.
Pääkirjoitus 1/2022 Merkittävien päätösten vuosi Uuden vuoden alussa päätetään usein parantaa hyvinvointia ja uudistua. Kuntatyönantaja-lehti uudisti nimensä. Olemme nyt KT-lehti.
Pääkirjoitus 6/2021 Hyvää kannattaa tehdä näkyväksi Kunta- ja hyvinvointialalla tehdään valtavasti kehittämistyötä, joka harvoin saa riittävästi kiitosta saati näkyvyyttä julkisuudessa. Jokapäiväisistä hyvistä teoista on tärkeää kertoa myös eteenpäin.
KT-kulma 6/2021 Työvoimakustannukset ovat kokonaisuus Työvoimakustannukset koostuvat palkoista ja muista palvelussuhteen ehdoista sekä sosiaalivakuutusmaksuista, joista työnantajille suurin menoerä ovat eläkemaksut.
KT-kulma 5/2021 Henkilöstön saatavuus vaatii kansallisia toimia Kunta-alan ammatit ovat vallanneet kyseenalaisen kärkisijan työ- ja elinkeinoministeriön ammattibarometrissä, jossa arvioidaan avoimia työpaikkoja ja työvoimapulaa. Pulaa on erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisista.
Pääkirjoitus 5/2021 Kunta-ala vetää monin tavoin Tunnetuista syistä monissa kunta-alan ammateissa koetaan pulaa henkilöstöstä. Juurisyy on se, että osaavan työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.