Kuntacaset 2/2014 Asiakkaan näkökulma palveluihin Toimintaa tarkastellaan helposti rakenteiden ja järjestelmien näkökulmasta. Palvelua pitäisi kuitenkin pohtia asiakkaan näkökulmasta, ja etenkin ensitapaamiseen tulisi satsata, muistuttaa kehitysjohtaja Jukka Oresto Lahden ammattikorkeakoulusta.
Tilastot 1/2014 Perhepäivähoitajien määrä vähentynyt rajusti Vuonna 2000 kunnallisia perhepäivähoitajia oli 20 000. Toukokuussa 2013 heitä oli KT:n selvityksen mukaan enää 8 835. Hoidossa oli 33 122 lasta.
Työelämän kehittäminen 1/2014 Kunta on hyvä kesätyönantaja Kunnat ja kuntayhtymät ovat hyviä työnantajia kesätyöntekijöille. Tämä kävi ilmi KT:n tekemästä kyselystä kesällä 2013 kesätöissä olleille. Kyselyyn vastasi 2 523 kuntien ja kuntayhtymien kesätyöntekijää.
Työelämän kehittäminen 1/2014 Paikallinen sopiminen Aitoon yhteistoimintaan kuuluu vaihtoehtoisten talouden sopeutustoimien etsiminen ja läpikäynti yhdessä henkilöstöjärjestöjen kanssa. Vaihtoehtona lomautuksille ja irtisanomisille on paikallinen sopiminen tarvittavista talouden sopeuttamistoimista.
Kuntacaset 1/2014 Lomautukset ovat väliaikainen toimenpide Kouvola turvautuu taloutensa tasapainotuksessa myös irtisanomisiin. Edessä ovat keväällä taas uudet yt-neuvottelut. – Lomautukset voivat olla vain väliaikainen keino, Kouvolan henkilöstöjohtaja Päivi Karhu määrittelee.
Kuntacaset 1/2014 Aito yhteistoiminta tuo hyvän tuloksen – Hyvä yhteistoimintaneuvottelu lähtee tarkasta suunnittelusta ja hyvästä yhteistyöstä, etenee täsmällisesti ja viestii kaikesta koko ajan, kiteyttää Jyväskylän kaupungin henkilöstöjohtaja Pertti Malkki.