Sopimukset 3/2020 Korona ja palvelussuhde Työtehtävien säilyminen ennallaan on lähtökohtana myös epidemian aikana. Työaikamääräyksiä sovelletaan ja vuosilomia vahvistetaan normaalien menettelytapojen mukaisesti. Menettelytavat poikkeavat normaaleista vain, jos epidemia aiheuttaa syyn muuttaa toimintatapoja.
Sopimukset 3/2020 Yhteistyö toimii hyvin KT:n tiedustelun mukaan yhteistyö työnantajien ja pääluottamusmiesten sekä työsuojeluvaltuutettujen välillä sujuu hyvin.
Sopimukset 3/2020 Työsuojelun yhteistoiminta koronaepidemian aikana Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmä toteutti huhtikuussa 2020 kunta-alan työsuojelupäälliköille ja -valtuutetuille kyselyn työsuojelun yhteistoiminnan toteutumisesta koronaepidemian aikana.
Sopimukset 3/2020 Perhepäivähoitajien työajaksi luettavan ajan määritelmä muuttui Omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien työajaksi luettavan ajan määritelmä on muuttunut huhtikuun alusta alkaen.
Sopimukset 1/2020 Minimipalkkasääntelystä aloite EU:ssa EU-komissio haluaa määritellä EU-tasoisen minimipalkan, joka turvaa riittävän elintason missä tahansa jäsenvaltiossa. KT katsoo, ettei lakisääteinen minimipalkka ole mahdollinen suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä.
Sopimukset 1/2020 Sairaanhoitajien oikeus määrätä lääkkeitä laajeni Sairaanhoitajat ovat voineet määrätä lääkkeitä potilaille rajatusti. Vuoden alussa määrättävissä olevaa lääkevalikoimaa laajennettiin.