Tilastot
6
/2024

Teksti: Riikka Krause, työmarkkinatutkija

Ulkomaalaistaustaisten määrä kasvaa

Vuonna 2023 ulkomaalaistaustaisia oli 10,2 prosenttia Suomen väestöstä, mikä tarkoittaa 571 000:ta henkilöä. Edellisenä vuonna osuus oli 9,1 prosenttia väestöstä.

Kartalle on laitettu karttaneuloja. Kuva: Mostphotos.

 

Ulkomaalaistaustaisiksi lasketaan henkilöt, joiden molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi ovat syntyneet ulkomailla. Tilastokeskuksen paikallishallinnon palkat -tilaston mukaan kunta- ja hyvinvointialan noin 445 500 palkansaajasta ulkomaalaistaustaisia oli vuonna 2023 vajaat 27 000 henkilöä.

Kunta-alan henkilöstöstä 4,9 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia, kun taas hyvinvointialan henkilöstöstä ulkomaalaistaustaisia on 7 prosenttia.

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan yksityisellä sektorilla ulkomaalaistaustaisia oli 10,2 prosenttia ja valtiolla 7,3 prosenttia kaikista palkansaajista. 

Määrällisesti eniten ulkomaalaistaustaisia kunta-alalla oli lastenhoitajissa, koulunkäyntiavustajissa, siivoojissa, peruskoulun alaluokkien opettajissa ja varhaiskasvatuksen opettajissa. Hyvinvointialalla eniten ulkomaalaistaustaisia oli lähihoitajissa, siivoojissa, sairaanhoitajissa ja lääkäreissä.

 

Lue laaja artikkeli ulkomaalaistaustaisista Suomessa KT-lehden sivuilla>

10.1.2025