KT-kulma
3
/2024

Markku Jalonen, toimitusjohtaja

KT:n toimitusjohtajan kolumni: Nuoret arvostavat työtä kunta- ja hyvinvointialalla

Kunnat ja hyvinvointialueet sekä niiden työpaikat ovat jatkuvan kriittisen uutisoinnin kohteena. Palveluiden käyttäjiltä saadaan kuitenkin voittopuolisesti myönteistä  palautetta.

Julkisista palveluista on aina kiistelty poliittisilla foorumeilla. Tällä hetkellä keskustellaan muuan muassa sote-palveluista ja julkisten palvelujen rahoituksesta. Kärjistynyt poliittinen debatti lisää osaltaan kielteistä kuvaa kuntien ja hyvinvointialueiden palveluista. Oma ­lukunsa on elinkeinoelämän järjestöjen suhtautuminen julkisiin palveluihin. Tässä debatissa olisi syytä muistaa, että useiden mittausten mukaan ­suuri enemmistö kansalaisista pitää julkisia ­palveluita tärkeinä.

Julkiset palvelut ovat hyvin työvoimavaltaisia aloja, joiden henkilöstöltä ja johdolta vaaditaan hyvää koulutusta ja osaamista. Kielteinen keskusteluilmapiiri ei voi olla vaikuttamatta henkilöstön ja johdon motivaatioon ja hyvinvointiin.

Kunnat, kaupungit, hyvinvointialueet ja -yhtymät ovat Suomen ja alueensa suurimpia työnantajia. Osaavan työvoiman tarve ja työvoimapula ovat lisääntyneet. Työnantajamielikuvan ja vetovoiman merkitys korostuu työvoiman saatavuudessa ja palveluiden tuottamisessa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan  nuoret ja ulko­maalaistaustaiset työntekijät arvostavat koulutustaan vastaavaa työtä kunta- ja hyvinvointi­alalla, vaikka toimintaympäristö on haastava.  Kuntia ja hyvinvointialueita pidetään hyvinä työnantajina.

Myös ulkomaalaistaustaiset työntekijät ovat pääosin tyytyväisiä työnantajiinsa, mutta pitävät koulutusta vastaavaan työhön pääsemistä liian työläänä ja hitaana. Myönteiset näkemykset rohkaisevat ja tukevat  kuntia ja hyvinvointi­alueita jatkamaan jo pitkään tehtyä kehittämistyötä. 

14.6.2024