Työhyvinvointia johdetaan esimerkillä
Kun mietimme uuden KT-lehden teemaksi työhyvinvointia, pohdimme toimituksessa, ovatko kunta- ja hyvinvointialan johtajat valmiita puhumaan lehdessä omasta hyvinvoinnistaan. Yllätys oli iloinen.
Johtajien jaksamisessa kytee aikapommi. Näin sanoo haastattelussamme Savitaipaleen kunnanjohtaja Johanna Mäkelä. Hän itse on oppinut kantapään kautta pitämään huolta omasta hyvinvoinnistaan vaativassa työssä. Näinhän moni johtaja ja esihenkilö, asiantuntijakin, oppii. Kukaan ei ole tehty graniitista.
Kun mietimme uuden KT-lehden teemaksi työhyvinvointia, pohdimme toimituksessa, ovatko kunta- ja hyvinvointialan johtajat valmiita puhumaan lehdessä omasta hyvinvoinnistaan. Vai kääntyykö keskustelu välittömästi organisaatiotason työhyvinvoinnin johtamiseen, jota lehdessämme on käsitelty jo useita kertoja?
Yllätys oli iloinen, sillä haastateltavia oli helppo löytää. Niin Savitaipaleen kunnanjohtaja kuin Etelä-Pohjanmaan rekrytointi- ja hyvinvointijohtaja Niina Herttualakin sanoivat muitta mutkitta, että voivat puhua haastattelussa myös omasta jaksamisestaan.
Avoin kulttuuri on hienoa, sillä johtaja johtaa esimerkillään. Jos organisaatiossa ei uskalleta puhua jaksamisesta ja sen rajoista, miten hyvinvointia voidaan parantaa? Jos ei vedetä yhdessä rajoja, kuinka toisetkaan voivat oppia? Jaksamisen rajoja ei tarvitse aina opiskella kantapään kautta, vaan niitä voidaan yhdessä työpaikalla opetella.
19.4.2024