1+1-sopimusmalli johti kustannusten kasvuun

Sovintoesityksen kaatumisen ja ensimmäisten lakkojen jälkeen teollisuuden työmarkkinaosapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen sopimusratkaisusta.

Sopimuskauden ja työrauhan pituus ovat palkankorotusten tason ja muodon sekä paikallisten erien ohella ratkaiseva osa yleisen linjan muodostumista. Etelärannan liittojen valitsema linja poikkesi tältä osin olennaisesti KT:n ja metsäteollisuuden yritysten sopimusratkaisuista.

EK:n liittojen valitseman 1+1-mallin heikkoudet toteutuvat nyt pahimmalla mahdollisella tavalla. Jos Eteläranta olisi tehnyt samanpituiset sopimusratkaisut kuin metsäteollisuuden vientiyritykset tai kunta- ja hyvinvointiala, työvoimakustannusten suuri kasvu ei uhkaisi tällä hetkellä Suomen taloutta ja kilpailukykyä.

Kunta- ja hyvinvointialan palkankorotusten taso ­– 1,9 prosenttia vuosille 2023 ja 2024 – perustui metsäteollisuuden yritysten palkankorotuslinjaan. Teollisuuden työkiistojen ja sopimusratkaisujen perusteella kaikkien työnantajien työvoimakustannukset uhkaavat kasvaa nyt olennaisesti.

Kunta- ja hyvinvointialan sovintoesityksissä olevaa tavanomaista perälautakytkentää tiettyjen yksityisten alojen korotuksiin esittivät sekä valtakunnansovittelijat että sovittelulautakunta. KT ja pääsopijajärjestöt tarkastelevat perälautakytköksen vaikutuksia palkkoihin helmikuun aikana.

Koska EK on yksipuolisesti luopunut keskitetyistä työmarkkinasopimuksista, Suomen työmarkkinoilla ei ole tällä hetkellä yhteisesti hyväksyttyä sopimisen mallia. Kun neuvottelukierroksen pöly on laskeutunut, ainakin keskeisten työnantajien, neuvottelujärjestöjen ja liittojen on syytä istua yhteiseen pöytään. Tavoitteena pitäisi olla nykyistä parempi yhteinen käsikirjoitus Suomen työmarkkinamallille.