Katsaus kunta-alan taloussäähän

USA:n ja Kiinan välinen kauppasota ei näytä lientyvän – päinvastoin on merkkejä jopa sen kiihtymisestä ja siirtymisestä tulleista valuuttoihin. Saksassa, joka on Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita ja Euroopan talousvetureita, talous osoittaa hiipumisen merkkejä. Italiassa hallituksen eroaminen nostaa riskiä uuden eurokriisin syntymisestä, jos uusi hallitus ei noudata EU:n taloussääntöjä. Tummia pilviä nostaa myös Brexit, sopimuksella tai ilman.

Suomessa työllisyysaste on jämähtämässä paikoilleen. Ilman lisätoimia 75 prosentin työllisyysaste jää toteutumatta. Ennustelaitokset ovat pienentämässä ensi vuoden talouden kasvuennustetta – erään ennusteen valossa kasvua olisi vain puoli prosenttia. Näyttää siltä, että värjöttelemme suhdannehuipun jälkeisessä viileydessä.

Kuntasektorilla tämä vuosi on mennyt huonon vuoden 2018 paikkailuun. Useassa organisaatiossa on käynnistetty yt-neuvottelut säästöjen saamiseksi. Lisäksi uusi tulorekisteri on viivästyttänyt kuntien verotulokertymää. Se on aiheuttanut jopa 400 miljoonan euron rytmihäiriön kuntien tulovirtaan.

Mitä sitten on luvassa ensi vuodesta eteenpäin kunta-alalla? Ei juurikaan aurinkoa.

Hallitusohjelman perusteella olemme KT:ssa laskeneet, että kuntasektorille on tulossa ainakin 380 miljoonan euron verran lisää työvoimakustannuksia; aikaväliä ei tiedetä. Nousua suhteessa kokonaistyövoimakustannuksiin olisi 1,8 prosenttia. Henkilöstömääränä muutos tarkoittaisi noin 6 000 uutta ammattihenkilöä kunta-alalle (2 500 hoitajaa, 1 450 lääkäriä, 1 250 opettajaa ja 250 lastentarhanopettajaa). Hallitusohjelma lupaa tähän kaikkeen vain reilut 230 miljoonaa euroa. Loput jäävät kuntien veronmaksajien hoidettavaksi.

Lisäksi hallitusohjelmassa on kohtia, joiden henkilöstö- tai työvoimakustannusvaikutuksia ei ole voitu ennen lisätietoja laskea. Lisää kustannuksia on siis luvassa, mahdollisesti vielä toinen mokoma.

Ensi vuonna päättyvät myös nykyiset kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Neuvottelut uusista sopimuksista käynnistyvät talven mittaan, mutta jo nyt on palkansaajajärjestöjen puolelta tullut kovia vaatimuksia. Vaateina ovat muun muassa monen vuoden tauon jälkeen työajan lyhennys, monivuotiset palkkaohjelmat eri teemoilla, naispalkkaerä, ja niin edelleen. Kaikki nämä tulisivat ns. ”normaalien sopimuskorotusten” päälle.

Näiden ”normaalien” korotusten tasosta saamme lähikuukausina osviittaa teknologia-, kemian- ja metsäteollisuuden sopimusratkaisuista. Ilman näitäkin ollaan vaatimuksissa jo niin korkealla ja ohuessa ilmassa, että julkista sektoria heikottaa.

Kunta-alalla tuo lisää kustannuksia kilpailukykysopimuksessa sovittujen lomarahaleikkausten loppuminen sekä erilaiset palkkaharmonisaatio-tapaukset eri puolilla maata. Julkiseen palvelukysyntään kohdistuvat paineet vaatisivat nekin lisäresursointia ja osaavan henkilöstön rekrytointia jo pelkästään eläköityvien tilalle – lisäyksestä puhumattakaan.

Tummia pilviä siis riittää. Myönteisenä voi kuitenkin pitää sitä, että kuntien ensi vuoden valtionosuudet ovat kasvamassa jopa 1,1 miljardilla eurolla. Muutakin lisärahaa hallitusohjelmassa mainittuihin toimiin olisi luvassa. Ne taitavat tosin olla vain auringon pilkahdus pilvien lomassa.

Tämän taloussääkatsauksen tiivistelmänä voi todeta, että en todellakaan kadehdi paikallisia taloussääennustajia (HR- ja muu johto), jotka yrittävät nähdä ensi vuoden säätilaa budjetointia varten. Lisäksi voisi myös esittää toiveen, että palkansaajajärjestöt ja muut aurinkoisen sään odottajat toteaisivat säätilan realiteetit ja mitoittaisivat odotuksensa rusketuksesta sen mukaan.