Työllisyyspalveluissa kuntien rooli yhä epäselvä

Hallituksen viime syksynä antama esitysluonnos laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista törmäsi kritiikkiin kuntien roolin sivuuttamisesta palveluiden järjestämisessä. Ministeriryhmä sopi uudelleen luonnoksen sisällöstä 12. tammikuuta. Uutena linjauksena on, että maakunnallisia yritys- ja työllisyyspalveluita ja kunnallisia elinvoimapalveluita kannustetaan toteuttamaan yhdessä allianssimallin avulla.

Uudenmaan maakunnalle on kaavailtu erillisratkaisua, jossa palveluiden järjestämisvastuu on määrä antaa Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten muodostamalle kuntayhtymälle. Tähän malliin liittyy ilmeisiä perustuslaillisia ongelmia.

Maakunnalle vastuu yritys- ja työllisyyspalveluista

Ministerisopimuksessa lanseeratun allianssimallin sanotaan mahdollistavan maakunnan järjestämien sekä yritys- ja työllisyyspalveluiden (kasvupalveluiden) että kunnallisten elinvoimapalveluiden resurssien yhdistämisen. Kolmantena kumppanina mukaan otetaan yritysten tai kolmannen sektorin osaamista.

Maakunta vastaa yritys- ja työllisyyspalveluista ja kunta yleisen toimivaltansa puitteissa järjestämistään elinvoimapalveluista. Allianssissa maakunta sopii asiasta alueensa kuntien kanssa. Maakunta ja allianssiin mukaan haluavat kunnat kilpailuttavat muut palveluntuottajat neuvottelumenettelyllä. Hanke resursoidaan ja sen tavoitteet määritellään yhdessä.

Kuntien näkökulmasta jää edelleen avoimeksi, tunnustetaanko tässä kuntien työllisyyspalvelut osaksi elinvoimapalveluja. Kunnat tuskin tyytyvät pelkkään palvelujen rahoittajan rooliin. Mikä on allianssin ja Uudenmaan kuntayhtymämallin ero ja suhde?

Entä olisiko esimerkiksi Tampereen resursseja kokoava toimintamalli tulevaisuudessa lain mukainen ja mahdollinen? Tarkoittaako hallituksen arvio viime syksyn lakiluonnoksen muutostarpeiden vähäisyydestä sitä, että tulevassa lakiesityksessä ei oteta huomion kuntien mahdollisuutta tuottaa työllisyyspalveluja?

Kunta-alan näkökulmasta täsmennykset nyt tiedossa oleviin linjauksiin ovat vielä tarpeen. Elinkeinoministeri Mika Lintilän on määrä esitellä hallituksen esitys huhtikuussa.

Työttömän osoitettava aktiivisuutensa

Aktiivimallia koskeva lainsäädäntö valmisteltiin kolmikantaisessa työryhmässä. Se päätyi ehdotukseen aktiivimallista, johon työmarkkinajärjestöt eivät kuitenkaan sitoutuneet. Ehdotuksen pohjalta valmisteltiin lakiesitys, ja aktiivimallia koskeva lainsäädäntö on tullut voimaan.

KT kritisoi aikanaan lakiesitystä ennen muuta siksi, että työvoimapalvelujen uudistuslinjaukset olivat tuolloin levällään. KT kantoi myös huolta aktiivimallin vaikutuksista toimeentulo- ja asumistukimenoihin.

Aktiivimallin yksi perusideoista on, että työttömyyden alussa olleiden 7 omavastuupäivän määrää vähennettiin ja lisättiin omavastuupäiviä vastaavasti työttömyyden ajalle, jos työnhakija ei ole ollut riittävästi työssä tai työllisyyttä edistävissä palveluissa.

Työttömän aktiivisuutta tarkastellaan 65 etuuspäivän (n. 3 kk) jaksoissa. Jos aktiivisuutta ei osoiteta, työttömyys- etuus alenee seuraavilta 65 maksupäivältä 4,65 prosenttia. Tämä vastaa yhtä omavastuupäivää kuukauden aikana.

Henkilön katsotaan olleen riittävästi työssä tai työllistymistä edistävässä palvelussa, jos hän on

• ollut yhden kalenteriviikon työssäoloehdon täyttävässä työssä,
• ollut 65 päivän aikana työssä yhteensä niin paljon, että työ kalenteriviikon aikana tehtynä luettaisiin työssäoloehtoon tai
• ollut 65 päivän aikana yhteensä 5 päivää työllistymistä edistävässä palvelussa.

Aktiivimallin työllisyysvaikutuksiksi arvioidaan 5 000–12 000 henkilöä. Palkansaajajärjestöt näkevät aktiivimallissa monia kipupisteitä, kuten etuustason alenemisen ja epävarmuuden päästä työssäoloehdon täyttäviin palveluihin.