Johtajan paikka on omiensa keskellä
Modernissa sotilasjohtamisessa on paljon samaa kuin siviilimaailman johtamisen tavoissa. Sotilasympäristössä kuitenkin korostuu johtamisen kova ydin: johtajan läsnäolo, päätöksenteko ja vastuunkanto.
– Hyvän sotilasjohtajan pitää olla luova ja kekseliäs, valmis ottamaan riskejä ja taktisesti herkkävainuinen. Tällaisesta johtamisesta pitää palkita ja siltä pitää sietää hiukan virheitäkin, sanoo everstiluutnantti ja filosofian tohtori Aki-Mauri Huhtinen.
Huhtinen on Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori, jonka viranhoito keskittyy johtamisen opetukseen ja tutkimukseen.
– Informaatioaikana prosessit ovat virtauksia. Johtaja ei voi olla tukkeena tai patovahtina vaan hänen pitää olla uittajana. Se vaatii johtajuutta, jossa työntekijät eivät enää vie työtä johtajille päätettäväksi tai arvioitavaksi, vaan johtajat vievät itsensä alaisten luo ja pariin.
Huhtinen ei usko johtoryhmätyöskentelyn tehoon. Palaverit ja kokoukset hidastavat työn virtausta.
– Johtajien pitää mennä kentälle tai ainakin olla läsnä. Johtaja voi olla työn keskellä ja pitää yhteyttä komentokeskukseensa modernin tekniikan avulla, hän sanoo.
Ajatus nojaa vanhaan sotilasoppiin siitä, miten johtaja valitsee paikkansa, missä hän on taistelun aikana: – Komentajan pitää olla joukossaan.
Johtajan paikka on omien parissa
Maanpuolustuskorkeakoulu on tiedeyliopisto, jonka tutkimuksessa ja opetuksessa johtaminen on jatkuvasti läsnä. Aki-Mauri Huhtisen havaintojen mukaan sotilas- ja siviilimaailman johtamisen mallit ja tavat ovat pitkään lähentyneet. Oivalluksia on haettu tasaisesti puolin ja toisin.
– Julkisella puolella on 20 viime vuoden aikana otettu vuorotellen käyttöön kaikki uudet johtamisopit ja -ismit – esimerkiksi tulosohjaus – muttei mitään ihan puhtaana. Mallit eivät ole toimineet, kun julkisen vallan ei ole tarvinnut olla nopea ja ketterä. Byrokratia on turvallista ja luotettavaa, Huhtinen sanoo.
– Nyt palataan eräällä tavalla 20-30 vuotta taaksepäin. Johtajan pitää taas mennä tapahtumien keskelle ja olla omiensa parissa. Ellet mene, et ymmärrä tilannetta etkä voi tehdä nopeita päätöksiä.
Työntekijöiden puolestaan pitää uskaltaa kertoa johdolle ajankohtaiset tarpeet ja pulmat.
Moderniin johtamiseen kuuluu Huhtisen mielestä kyky tehdä jatkuvasti ketterästi pieniä päätöksiä lähellä alaisia, ei vain isoja ratkaisuja silloin tällöin. Johtaminen on ympärivuorokautista, ja ennen muuta se on toimintaa.
– Johtamista pitää ajatella verbinä, teonsanana, ei substantiivina eli asiaa tai esinettä kuvaavana sanana. Johtaminen on päämäärään pyrkimistä, prosessivirtauksen ylläpitoa, hän sanoo.
Varusmiehet kuin työharjoittelussa
Yleisen asevelvollisuuden kautta varusmiespalvelus on koko kansalle tuttua. Se saa kansalaisten tuen, mutta varusmiesten elämää myös seurataan tarkkaan. Siksi heidän kohtelunsa toimii tirkistysluukkuna puolustusvoimien johtamiseen.
– Vielä 1980-luvulla varusmieskoulutus oli tylsää ja yksinkertaista. Koulutusta veti henkilöstö, viikonloput vietettiin kasarmeilla, muistuttaa Huhtinen.
– Myös tietoa annosteltiin: kun rivimies opetettiin käyttämään lapiota, ryhmänjohtaja sai lisäksi koulutuksen hakun käyttöön. Vasta joukkueenjohtajalle paljastettiin salaisuus siitä, millaisessa laatikossa näitä välineitä kuljetettiin, Huhtinen kuvailee.
– Varusmieskoulutuksessa oli aina 1990-lukuun asti oleellista valmius, siksi koulutusta ei kehitetty vastaamaan yhteiskunnan muutoksia. Oleellista oli lähteä nopeasti liikkeelle. Tähän ajattelumalliin ollaan palaamassa, mutta samalla koulutuksen kehittäminen jatkuu.
Nykyiset varusmiehet käyvät Huhtisen mukaan varuskunnissa kuin ammattikoulun työharjoittelussa.
– He johtavat toisiaan ja huolehtivat varusteista ja koulutuksesta. Henkilökuntaan kuuluva kouluttaja on vain mestarina vieressä huolehtimassa, että asiat menevät oikein ja turvallisesti. Suurin osa viikonlopuista ollaan lomilla.
Joissain joukko-osastoissa tasavertaisuutta on kehitetty vielä pidemmälle. Esimerkiksi ryhmänjohtajat eivät enää asu omassa tuvassaan vaan johdettaviensa joukossa.
Johtaja päättää ja kantaa vastuuta
Lähellä alaisia oleminen ei Aki-Mauri Huhtisen mukaan tarkoita sitä, että johtajan ja alaisen roolit hämärtyisivät. Johtajan kuuluu edelleen tehdä päätöksiä ja kantaa vastuuta.
– Alaiset on saatava tekemään myös epämiellyttäviä asioita. Jos on tavoite, sen saavuttamiseksi pitää taistella. Johtajan pitää olla henkilö, joka haluaa joka tapauksessa johtaa.
– Pahinta on saada johtajan paikka palkintona. Siitä ei nauti johtaja eivätkä siitä nauti alaiset, Huhtinen sanoo.
Hän muistuttaa, ettei johtamisuran tarvitse olla palkitsemisen tapaan koko ajan ylöspäin menevää. Johtaja voi välillä siirtyä asiantuntijaksi tai neuvonantajaksi.
Entä millainen on hyvän sotilasjohtajan eetos?
– Se on samanlainen kuin hyvän siviilijohtajan. Annetaan valtaa ja vastuuta alaisille, pohditaan ratkaisuja yhdessä, ja lopulta johtaja tekee päätöksen.
Johtajalla pitää olla koulutus alansa tehtävään, yleissivistystä ja fyysistä, henkistä ja eettistä toimintakykyä.
– Miksi maksaa johtajalle kovaa palkkaa, jollei hän tee tai kykene tekemään päätöksiä, nopeasti ja koko ajan, Huhtinen kysyy. Hänen mielestään ratkaisuja on rohjettava tehdä myös vajavaisin tiedoin.
– Johtajan pitää sietää iskuja. Jos tulee ongelmia, olennaista on se, kuinka nopeasti niistä toipuu.
Kaikkiaan johtajan pätevyyttä ja menestystä arvioidaan tuloksilla. Niihin voi päästä eri taustoilla ja keinoilla.
– Tärkeintä on se, ettei ole vain puhdas numeromies tai hengellinen johtaja. Tulokset mitataan.
Johtajuus ansaitaan joka päivä.
14.2.2018