Johtamisopeissa uusi ei korvaa vanhaa

Arvojohtaminen, hybridijohtaminen, itsensä johtaminen, kaaosjohtaminen, laatujohtaminen, muutosjohtaminen, palvelujohtaminen...

Yritysvalmentaja Tero Puranen listaa blogissaan johtamisoppeja. Niitä on tähän mennessä kertynyt jo 67 kappaletta. Miksi joku johtamisoppi nousee suosioon ja toinee taas vaipuu unohdukseen?

Tutkijatohtori Jouni Virtaharju Hanken Svenska Handelshögskolanista sanoo, että johtamisoppien saralla kokonaan uutta keksitään harvoin. 

– Maailmankaikkeudessa ei ole kovin montaa radikaalisti erilaista tapaa johtaa. Johtamisopit ovat vähän kuin pop-musiikkia: aina pitää olla jotain uutta ja uusia kasvoja, mutta sävelkulut ovat aika samanlaisia kuin ennenkin. Usein ihmiset eivät tätä vain huomaa. Mielikuvitusta riittää siinä, miten uusi sanoitetaan, kuvataan ja esitetään.

Kytkös yhteiskunnan kehitykseen

Virtaharjun mukaan johtamisopit eivät synny tyhjiössä vaan ne kytkeytyvät yhteiskunnalliseen kehitykseen. Ensimmäinen merkittävä johtamisoppi oli tieteellinen liikkeenjohto eli taylorismi, joka syntyi samaan aikaan kun tavaroiden massatuotantokin viime vuosisadan alkupuolella.

– Taylorismilla on hyvin käytännölliset juuret samoin kuin melkein kaikilla muillakin merkittävillä johtamisopeilla. Yleensä johtamisopit syntyvät siten, että joku yritys on menestynyt soveltaessaan kehittämäänsä mallia. Sitten sitä mallia aletaan tutkia, matkia ja soveltaa. Usein sen pohjalta syntyy myös akateemista tutkimusta ja teorioita.

Yksi tapa jaotella johtamisoppeja on erotella ne rationaalisiin ja normatiivisiin. Rationaaliset johtamisopit keskittyvät liiketoimintaan ja vastaavat siihen, mitä johtajien on järkevää tehdä. Normatiiviset opit keskittyvät johtajien ja organisaatioiden luonteeseen; millaisia hyvät esimiehet ja toimivat organisaatiot ovat.

Taylorismi on esimerkki rationaalisesta tavasta johtaa. Arvojohtaminen täyttää normatiivisen johtamisopin kriteerit.

– Rationaaliset ja normatiiviset opit vaihtelevat eri aikoina. Voidaan pohtia, ovatko länsimaiset yhteiskunnat yhä enemmän sellaisia, ettei niissä voi johtaa kurin ja kontrollin vaan osallistumisen ja itsekurin avulla, Virtaharju miettii.

Vanhat opit eivät häviä

Virtaharjun mukaan on tyypillistä, että vanhat johtamisopit eivät häviä, vaikka uusia tulee koko ajan lisää. Kaikki johtamisopit toimivat jossain kontekstissa koko ajan. Vanhoja oppeja myös löydetään usein uudestaan.

– Esimerkiksi vuoden 1995 tienoilla lean oli suomalaisissa tuotantoyrityksissä kova juttu, sitten se vakiintui niissä osaksi päivittäistä tekemistä. Tiedän yrityksen, jonka tanskalainen emoyritys antoi aivan äskettäin komennon tuoda lean-filosofia osaksi toimintaa. Täällä se tuntuu juuri nyt oudolta, etenkin kun kyseinen yritys oli käynyt oman lean-prosessinsa jo menneellä vuosikymmenellä!

Lean on tuotantofilosofia, jonka keskeinen ajatus on tuotannon virtauttaminen. Esimerkiksi työvaiheet voidaan suunnitella sellaisiksi, ettei niitä voi tehdä kuin oikealla tavalla.

Virtaharjun mukaan myös laatujohtajuus on menettänyt uutuusarvonsa.

– Yhteen aikaan kehitettiin laatua palkkaamalla laatupäälliköitä ja luomalla laatujärjestelmiä. Maassa oli laatujohtamisen professuurejakin. Nyt laatujohtamisesta on tullut business as usual. Se ei ole mihinkään kadonnut, mutta siitä ei pidetä meteliä. Keskeistähän siinä on se, että otetaan laadukkuus toiminnan perustaksi, että tehdään kerralla oikein.

Strateginen johtaminen tuli kuntiin

Virtaharju nostaa strategisen johtamisen esimerkiksi siitä, miten johtamisoppi voi institutionalisoitua ja saavuttaa sellaisen aseman, ettei kukaan kyseenalaista sitä.

– Strateginen johtaminen tuli liike-elämään toisen maailmansodan jälkeen, kun isot amerikkalaiset yritykset alkoivat tehdä pitkäjänteistä suunnittelua. Nykyään sitä ei oikeastaan enää ajatella johtamisoppina, koska se on jakautunut niin moneen eri osa-alueeseen ja sen alla tehdään hyvin erilaisia asioita. Harva myöskään muistaa, että strategia on joskus ollut muoti-ilmiö.

Nykyään strateginen johtaminen on jopa Suomen laissa, sillä uusi kuntalaki velvoittaa kuntia tekemään strategioita. Jouni Virtaharju työskentelee myös hankkeessa, jossa tarkastellaan kaupunkien strategiatyötä. Hän toteaa, että strategiseen johtamiseen liittyy tiettyjä erityispiirteitä kunnissa.

– Yleisessä strategiapuheessa toimijat ja organisaatiot kuvataan autonomisiksi toimijoiksi, jotka voivat valita toimintalinjansa. Kuitenkin kunnissa pelivara on kapea, sillä yli 80 prosenttia varoista on sidottu lakisääteisiin menoihin.

– Eihän strategia toki ole sitä, että aina voitaisiin valita vapaasti, vaan on olemassa polkuriippuvuus, myös yksityissektorilla. Kunnissa strategisen johtamisen traditio onkin vielä aika nuori, sitä vasta opetellaan ja sille luodaan kuntasektorin luonnetta.

Start up -johtaja palvelee

Nykyään organisaatioiden keskeisenä kilpailuetuna nähdään yleisesti tieto ja osaaminen, ja ajan johtamisopit vastaavat siihen, miten aineetonta pääomaa johdetaan.

– 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa strategisen johtamisen painopiste muuttui niin, että pitikin alkaa katsoa organisaation sisälle sen resursseihin ja osaamiseen. Tämä liittyy taas moneen muuhun johtamisoppiin, kuten oppiva organisaatio, tietojohtaminen ja talent management. Silti esimerkiksi palvelutuotannossa johdetaan paljon edelleen taylorismin opeilla.

Muodikkaimmat johtamisopit ovat tällä hetkellä normatiivisia.

– On vahva käsitys siitä, minkälainen esimiehen pitäisi olla. Palveleva johtaja on tämän ideologian mukainen, sellainen joka tekee alaisille smoothiet palavereihin, kuten eräässä lehtijutussa kuvailtiin. Johtajuudessa olennaista ei ole oma status vaan yhteisöllisyyden asettaminen oman edun edelle.

Johtamisen alalla viimeisintä huutoa ovat yrittäjyys ja itseohjautuvuus.

– Esimerkiksi Aalto-yliopistossa opettamani oppiaineen nimi kuuluu nykyään ’entrepreneurial leadership’, kun ennen se oli pelkkä ’leadership’. On myös muodikasta olla pieni ja ketterä. Itseohjautuvuudesta puhutaan nyt koko organisaation tasoisena asiana, kun esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten siitä puhuttiin tiimien ominaisuutena.