Kiky-tunnit neuvoteltiin pysyviksi

Palkansaajan ostovoiman suojelemiseksi negatiivinen kustannusvaikutus tehtiin työaikoja pidentämällä. Kiky-tunnit eivät siis tulleet ilman kustannusvaikutusta, vaan niillä nimenomaan haettiin kustannustason laskua. Pohjana olivat Suomen Pankin laskelmat.

Kunta-alalla kilpailukykysopimus koostui kahdesta palasta. Määräaikaiseksi sovittiin lomarahojen leikkaaminen kolmeksi vuodeksi. Työajan pidennys sen sijaan tehtiin pysyväksi muutokseksi työehtosopimuksiin ja vietiin jokaiseen sopimukseen tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Esimerkiksi jaksotyötä tekeville lisättiin puolitoista tuntia jokaiseen kolmen viikon jaksoon.

Vahva esimerkki neuvoteltujen työaikojen pysyvyydestä löytyy lääkärisopimuksesta, jossa yhtenäistettiin työajat liitteiden välillä. Sairaaloiden lääkärien ja hammaslääkärien työaika pidettiin ennallaan, terveyskeskuksissa työaikaa pidennettiin 75 minuuttia. Vuoden 2018–2019 lääkärisopimuksessa työajan pidennysten eroa korvattiin terveyskeskusten lääkäreille ja hammaslääkäreille, minkä vuoksi sairaaloiden lääkärit ja hammaslääkärit saivat pienemmät palkankorotukset.

Nämä Lääkärikartellin neuvottelemat ja Jukon allekirjoittamat sopimukset olivat pysyvä muutos työaikoihin. Tällaisen rakenteellisen muutoksen tekeminen työaikoihin ja palkankorotuksiin määräajaksi olisi erittäin epätarkoituksenmukaista.

Julkisella puolella moni ammattijärjestö ja palkansaaja korostaa, että pidennetty työaika on mennyt työn tekemiseen. Tämä oli tietenkin tarkoituskin, kuntasektorin työntekijät tekevät paljon ja hyvin arvokasta työtä. Julkisella puolella lisätyöajan arvo on noin 1,3 prosenttia, ja työajan pidennys vastaa noin 5 400 työntekijän työpanosta. Kilpailukykysopimuksessa julkisen sektorin menojen hillitsemisen turvin sovittiin tuloverojen alennuksista, joilla parannettiin palkansaajien ostovoimaa.

Sopimuksia neuvotellessa voidaan tietenkin jokaista asiaa muuttaa. Pohjana käytetään aina edellisen sopimuksen määräyksiä, johon suhteutetaan kaikki palvelussuhteen ehtojen muutokset, koskivat ne sitten viikko- tai vuosityöaikaa tai palkankorotuksia.

Myös vaatimukset palkkaohjelmista puhuttavat paljon. Tehy ja Super vaativat 1,8 prosenttiyksikköä yleistä linjaa suurempaa korotusta hoitajille joka vuosi kymmenen vuoden ajan. Kustannus olisi noin kahdeksan miljardia euroa. Suuruusluokan havainnollistamiseksi tätä voidaan verrata Suomessa olevien 2,4 miljoonan palkansaajaan määrään. Laskennallisesti kustannukset olisivat 333 euroa palkansaaja kohden. Summalla moni perhe täyttää jääkaapin kahdeksi viikoksi.

Mikäli korotukset suunnattaisiin koko kunta-alalle, kertyisi maksettavaa lähes 22 miljardia. Palkansaajaa kohden tämä summa olisi 914 euroa, eli kahden palkansaajan perhe tekisi summalla viikon etelänloman. Kunnallisveron nosto 2,2 prosentilla tuottaisi vastaavan potin.

On päivänselvää, ettei näiden laskujen kuittaajia löydy palkansaajakunnasta – varsinkin kun muiden alojen korotukset on sovittu sellaisten ostovoimalaskelmien perusteella, joissa ylimääräisiä veronkiristyksiä ei ole huomioitu.

Suuren lisäpulman neuvottelukierrokselle tuo kuntatalouden historiallisen synkkä tilanne. Viime vuonna yt-neuvottelujen määrä suorastaan räjähti, kun noin 70 kuntaa tai kuntayhtymää kävi yt-neuvottelut. Lomautusten määrä nousee kunta-alalla vuoden 1995 tasolle. Veroprosenttia nosti peräti 53 kuntaa vuodelle 2020. Yli miljoonan suomalaisen veroprosentti nousi.

Kuntatalousennusteen mukaan kunnat velkaantuvat noin 1,9 miljardia vuonna 2020. Vuonna 2023 lisää velkaa tulee jo 2,7 miljardia. Hallitusohjelmakirjauksen mukaan nettoluotonannon on oltava puoli prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2023, mikä edellyttää peräti 1,8 miljardin verran sopeutusta vuositasolla.

Tätä kirjoittaessa palkankorotusten yleinen linja on noin 3,3 prosenttia 25 kuukaudelle. Kuntasektorille se tarkoittaisi karkeasti noin 700 miljoonan lisävuosikustannusta. Kun tähänkään ei ole varaa, asettuvat ylimääräiset palkkatoiveet yksinkertaiseen valoon. Kuntatalous on vakavassa kriisissä ja toimintamenojen kasvua täytyy hillitä ja tuloja kasvattaa selvästi ennusteita enemmän.

Kriisikuntien määrä kasvaa, eikä osalla ole minkäänlaista palkankorotusvaraa, kuten nähdään yt-neuvotteluista, veronkorotuksista ja tilinpäätöksistä. Työpaikkojen pysyvyyttä ja hyvinvointipalvelujen turvaamista tukevat neuvotteluratkaisut olisivat kansalaisten kannalta paras ratkaisu.