Sopimukset
1
/2025

Teksti: Hertta-Mari Kaukonen, Kuva: Petri Lehtoranta/Sakky

Hankintayhtiö auttaa omistajiaan: "Tehtävämme on tuottaa palveluita kustannustehokkaasti ja laadukkaasti"

Henkilöstö- ja työsuojelupäällikkö Sanna Rönkkö esittelee KT:n uuden jäsenen, hankintayhtiö Sansian toimintaa. 

Sanna Rönkkö Sansiasta.

1. Mitä yrityksenne tekee?

"Sansia on hankintayhtiö, joka toteuttaa omistaja-asiakkaille hankintalain kynnysarvot ylittäviä hankintoja. Palveluihimme kuuluu julkisten hankintojen suunnittelu, kilpailutus ja sopimushallinta. Lisäksi tarjoamme hankintoihin liittyviä konsultointi, laki- ja koulutuspalveluita asiakkaan oman hankintatoiminnan tueksi. Tuotamme myös henkilöliikenteen palveluja Pohjois-Savon alueelle."

 

2. Keitä teillä on töissä?

"Pääosa työskentelee hankintapalveluiden tiimeissä, esimerkiksi hankinta-assistentteina, hankinta-asiantuntijoina, hankintakonsulttina ja esihenkilöinä. Muu henkilöstö työskentelee henkilöliikennepalvelussa ja hallinnossa muun muassa hankintajuristeina, talousassistentteina tai päällikkötehtävissä." 

 

3. Miksi päätitte liittyä KT:hen?

"Pääomistajamme antoivat omistajaohjaussuosituksen, jonka mukaan osakkuusyhtiöiden tulisi liittyä KT:hen. Olimme itsekin tulleet siihen tulokseen, että meidän kannattaa liittyä KT:hen, koska KT:n intressinä on inhouse-yhtiöiden edunvalvonta ja julkisomisteisten yhtiöiden huomioiminen. Lisäksi KT:n on tarkoitus laatia yrityksille samantasoinen työehtosopimus kuin Avaintan sopimus on."

 

4. Mihin KT:n tulisi vaikuttaa?

"Toivon, että KT tukee julkisomisteisia yhtiöitä ja vaikuttaa keskeisiin tekijöihin, jotka edistävät työntekijöiden hyvinvointia, monimuotoisuutta ja tasa-arvoa. Toivomme asiantuntija-apua erityisesti työelämän lainsäädännön ja työehtosopimuksen tulkintaan. Meille on tärkeää osaamisen kehittäminen, koulutus ja työhyvinvointi. Asiantuntijatuki on tärkeää myös erilaisissa työmarkkinakysymyksissä. Inhouse-lainsäädäntö on keskeinen ja tiedämme, että KT huomioi myös julkisomisteiset yhtiöt."

 

5. Miksi julkisomisteisia yrityksiä tarvitaan?

"Julkisomisteiset yhtiöt eivät tavoittele voittoa. Meidän tehtävämme on tuottaa omistaja-asiakkaille kustannustehokkaita ja laadukkaita palveluja.

Kunnilla tai muilla julkisilla yhteisöillä ei ole välttämättä mahdollisuutta ylläpitää kaikkea osaamista itsellään. Inhouse-yhtiö pystyy tuottamaan palvelun omistajilleen yhteispalveluna ja näin ollen tuottamaan yksittäiselle omistajalle sen kustannustehokkaasti, ihan kuin se olisi tuotettu itse.

Sansian hankinta-asiantuntija voi tehdä esimerkiksi yli 50 omistaja-asiakkaalle  yhteishankinnan, jota mukana olevat omistaja-asiakkaat voivat käyttää. Tästä on iso hyöty asiakkaille, että julkisomisteisissa yhtiöissä on keskitettyä osaamista, eikä jokaisen kunnan tarvitse tehdä kaikkea yksin." 


 

Sansia oy

Toimiala: Julkisomisteinen hankintayhtiö

Toimipaikka: Konttori Kuopiossa, mutta asiantuntijoita asuu etä- ja hybridityön ansiosta ympäri Suomea.

Perustamisvuosi: 2011

Omistajat: 161 julkista omistajaa ympäri Suomen. Omistajat ovat kuntia, hyvinvointialueita, kuntayhtymiä ja muita julkisia toimijoita, kuten seurakuntia. Pääomistajat Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon hyvinvointialue. 

Henkilöstömäärä: 76

Liikevaihto: Noin 15 800 000 euroa (2023)

25.2.2025