Ammattinimikkeet muuttuvat sukupuolineutraaleiksi
Valtaosalla kunnista on yhä käytössään sukupuolittuneita nimikkeitä, kuten laitosmies ja esimies. KT:n ja palkansaajajärjestöjen yhteinen työryhmä on selvittänyt nimikkeiden päivittämistä.
Kahdella kolmesta kunnasta, kaupungista ja kuntayhtymästä on yhä käytössään sukupuolittuneita ammattinimikkeitä KVTES-sopimuksen piirissä. Tämä selviää KT:n toukokuussa toteuttamasta kyselystä, johon vastasi 182 kunta-alan organisaatiota.
Kyselyn taustalla on sukupuolineutraaleja nimikkeitä edistävä työryhmä, jonka KT ja palkansaajajärjestöt asettivat KVTESiin sopimuskaudelle 2022–2025. Ryhmän tehtävänä on kartoittaa KVTESin ammatti- ja vastaavat nimikkeet ja muuntaa ne mahdollisuuksien mukaan sukupuolineutraaleiksi. Työryhmässä ovat mukana ammattijärjestöjen (JHL, JUKO, Jyty, Super, Tehy) ja KT:n edustajat.
Työryhmän työskentely sujui hyvin, ja työ koettiin tärkeäksi. Ryhmällä on vahva yhteinen näkemys siitä, että sukupuolittuneille nimikkeille tulee etsiä vaihtoehtoja. Neutraaleilla ammattinimikkeillä voidaan osaltaan edistää tasa-arvoa työelämässä.
Miespäätteiset nimikkeet yleisimpiä
Yleisimpiä KVTESin aloilla käytössä olevia sukupuolittuneita nimikkeitä ovat miespäätteiset nimikkeet: laitosmies, luottamusmies, esimies jaF lakimies- sekä asiamies-päätteiset nimikkeet. Myös emäntä- ja isäntä-päätteisiä nimikkeitä on käytössä.
Puolet sukupuolittuneita nimikkeitä käyttävistä organisaatioista on jo tarttunut toimeen nimikkeiden muuttamiseksi. Vajaa neljännes kertoi, että muutostyö on suunnitteilla. Yli neljännes ei ollut vielä suunnitellut tai tehnyt toimia. Noin puolella muutoksia jo tehneistä organisaatioista muutokset olivat yksittäisiä ja puolella systemaattisia.
Noin joka toisessa organisaatioissa on keskusteltu siitä, mitä ja miten nimikkeitä muutetaan, onko nimikkeitä tarpeen muuttaa ja millä aikataululla. Joka toisessa organisaatiossa keskustelua ei ole käyty.
Muutostyö sujuu hyvin
Nimikkeiden muutostyö on sujunut kunnissa hyvin, sillä vain joka kolmas organisaatio oli kohdannut siinä haasteita. Haasteet ovat liittyneet esimerkiksi sopivien ja työn sisältöä kuvaavien nimikkeiden löytämiseen, vakiintuneiden sekä lainsäädännössä esiintyvien nimikkeiden korvaamiseen sekä jakautuneisiin mielipiteisiin muutosten tarpeellisuudesta. Myös kielikysymykset aiheuttavat haasteita, sillä nimikkeiden tulee toimia sekä suomeksi että ruotsiksi. Isot, yli 2 500 henkilön organisaatiot ovat kohdanneet haasteita useammin kuin pienet.
Vastaajien mukaan sukupuolineutraaleista nimikkeistä on paljon hyötyä. Ne edistävät työyhteisöjen tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Ne nähdään rekrytointivalttina erityisesti nuorten ja eri sukupuolten edustajien kannalta, ja ne antavat organisaatiosta modernin kuvan.
Haastavaksi koettiin sopivien nimikkeiden löytäminen ja mahdollinen teennäisyys. Erityisesti vakiintuneet ja perinteiset nimikkeet koettiin vaikeiksi korvata. Perinteiset nimikkeet voivat olla myös osa henkilöstön ammatti-identiteettiä.
Työryhmä kannustaa tarkastelemaan nimikkeitä
Lähes 60 prosenttia vastaajista toivoo nimikkeistä valtakunnallista suositusta. Suositusten etuna olisivat nykyistä yhtenäisemmät nimikkeet. Vastaajat toivoivat myös konkreettisia esimerkkejä ja ehdotuksia uusista nimikkeistä.
KVTES-sopimuksessa esiintyy joitakin sukupuolittuneita nimikkeitä, joita työryhmä ehdottaa korjattavaksi seuraavalla sopimuskaudella. Tällaisia ovat esimerkiksi talonmies, esimies, huoltomies, kaupunginlakimies ja emäntä.
Työryhmä kannustaa kuntia tarkastelemaan muitakin niillä käytössä olevia, sukupuolittuneita nimikkeitä. Muutostyössä voi hyödyntää esimerkiksi Duunitorin julkaisemaa sukupuolineutraalien nimikkeiden listausta. Työryhmän mielestä KVTESin lisäksi olisi hyvä kartoittaa muidenkin sopimusalojen sukupuolittuneita nimikkeitä. Yhteistä suositusta ei kuitenkaan annettu, koska samalla nimikkeellä voidaan eri kunnissa tarkoittaa erilaisia tehtäviä.
Kyselyssä pyydettiin kokemuksia myös muilla sopimusaloilla tehdystä muutostyöstä. Nimikkeitä on muutettu laajasti sukupuolineutraaleiksi eri sopimusaloilla. Kokemukset tästä ovat pääosin hyviä. Nimikkeitä on muutettu luontevissa tilanteissa, kuten eläköitymisten tai rekrytointien yhteydessä. Sisäinen viestintä nähtiin tärkeäksi muutostyössä.
Tutustu sukupuolineutraalien ammattinimikkeiden listaan Duunitorin sivuilla>
Luottamusmiehestä luottamusedustaja?
Sukupuolineutraaleja nimikkeitä edistävän KVTES-työryhmän toimeksiantoon kuuluu myös luottamusmies-nimityksen korvaaminen uudella, sukupuolineutraalilla nimityksellä. Työryhmän keskustelussa suljettiin ensin pois eräitä vaihtoehtoja, joilla on jo jokin muu merkitys. Tällaisia ovat muun muassa luottamushenkilö, henkilöstön edustaja, luottamusvaltuutettu ja yhteistoimintaedustaja.
Työryhmä katsoi, että asiantuntija-sana sekoittuisi ammattinimikkeisiin. Puhekielisiä vaihtoehtoja, kuten luottari tai luotsikka, ei koettu riittävän asiallisiksi. Yhtenä vaihtoehtona harkittiin työehtovaltuutettua, mutta sen katsottiin poikkeavan liiaksi nykyisestä.
Koska luottamusmies on vakiintunut käsite, uudessa nimikkeessä haluttiin säilyttää sana luottamus. Eniten kannatusta sai luottamusedustaja. Haasteeksi nähtiin se, jos laissa ja työehtosopimuksissa käytetään erilaisia nimikkeitä. Tiedossa ei ole kuitenkaan tulevia lakimuutoksia aiheesta.
Työryhmä konsultoi asiassa useita asiantuntijatahoja. Kotimaisten kielten keskus piti luottamusedustajaa hyvänä vaihtoehtona. Nimike sisältää sanan luottamus, ja sen loppuosa eli edustaja on sekä sukupuolineutraali että informatiivinen. Jos lain termeihin haetaan myöhemmin muutosta, Kotus pohtii vaihtoehtoja lisää. Työmarkkinoiden ruotsin kielen lautakunta Fackterm puolestaan ehdotti, että ruotsinkielisen termin förtroendeman voisi ensisijaisesti korvata termillä fackombud.
Keskusjärjestöt (SAK, STTK, Akava, EK, KiT, VTML) kannattivat niille tehdyssä kyselyssä luottamusmies-käsitteen korvaamista. Keskusjärjestötkin totesivat käytännön hankaluudeksi sen, että luottamusmies esiintyy laajasti lainsäädännössä. Luottamusmies-sanalle on ollut haastavaa löytää sellaista korvaavaa sanaa, josta kävisi ilmi, mistä on kyse.
Luottamusmies-nimityksen korvaamisesta kysyttiin myös KT:n kyselyssä kunnilta. Kyselyssä noin puolet vastaajista antoi äänensä luottamusedustajalle. Vajaa viidennes kannatti luottamushenkilöä. Avovastauksissa suosituin ehdotus oli ”henkilöstön edustaja”, joka mainittiin yli puolessa annetuista avovastauksista.
19.12.2024