Kiusaamisen vastaisen työn koordinaattori Minna Laakko selvittää vaikeita kiusaamistapauksia kysymällä osapuolien kantoja tapahtumiin: ”Mitä sun mielestä tässä tapahtui?”

Kiusaamisen vastaisen työn koordinaattorin Minna Laakon työmaata ovat Rovaniemen peruskoulujen ja esikoulujen oppilaat. Laakon pääasiallinen tehtävä on selvittää pitkäaikaisia tai monisyisiä kiusaamistapauksia, jotka eivät koulujen omin keinoin selviä.

Kiusaamista, ei-toivottuja ­viestejä ja muuta ikävää materiaalia ei pääse ­nykyään pakoon minnekään, sillä älylaitteet ja sosiaalinen media seuraavat koulusta kotiin ja vapaa-ajalle. Siksi pel­kästä koulukiusaamisesta puhuminen ja sen ratkaiseminen on liian suppea lähestymistapa kiusaamiseen.

Koulujen lisäksi myös harrastusseurat voivat ottaa yhteyttä. Harrastuksiin liittyviä kiusaamistapauksia hän on jo selvitellytkin.

Ensimmäinen vaihe on konsultointi. Jos se ei riitä, Laakko voi itse tulla paikalle selvittämään tilannetta.

– Aiemmin ongelmana oli, että koulujen oli vaikea puuttua vapaa-ajalla ­tapahtuvaan kiusaamiseen, mutta kiusaamisen vastaisen työn koordinaattorina voin hoitaa myös näitä tapauksia.

Käytössä puuttumisen malli

Rovaniemellä on käytössä kiusaamiseen puuttumisen malli, jonka mukaan jokaisella koululla on oltava toimintasuunnitelma. Kun omat keinot eivät ­riitä, ­kutsutaan koordinaattori paikalle.

– Sovittelu on aina vapaaehtoista, ja lupa siihen pyydetään lasten huolta­jilta.

Laakko on tehnyt kiusaamisen vastaista koordinaattorin työtään kaksi ja puoli vuotta. Tänä aikana sovittelusta on kieltäydytty vain yhden kerran. Kiusaamisen vastainen työ on aina koulun ja kodin ­yhteistyötä, muuten se ei onnistu.

– Koordinaattori on siinä sitten kolmantena mukana.

Aikuisilla peiliin katsomisen paikka

Somemaailmaa koskee sama kuin muutakin elämää: lapset ottavat mallinsa ­aikuisista. Aikuisilla on peiliin katsomisen paikka siinä, miten he itse käyttäytyvät. Tyttöjen ja poikien kiusaaminen ei digiaikana eroa oleellisesti toisistaan. Myös tytöt uhkailevat väkivallalla, ja pojat sulkevat toisiaan ulos ryhmistä. 

– Lapsen maailmasta tulee ­todella tur-vaton, kun hän joutuu lukemaan ­uhkauk-sia. Aikuisten pitää puuttua ­tähän ­heti, eikä hyväksyä mitään ”se oli läppä” -­seli-tyksiä.

Kun lapsi näkee verkosta vahingollista sisältöä, hänen ajattelumaailmansa tulee sallivammaksi väkivaltaa kohtaan.

– Ajatellaan, että ihmiselle, josta ei ­pidä, on lupa sanoa tai tehdä ihan ­mitä vain.

Ei vain mustavalkoisia tapauksia

Minna Laakon mielestä vain harvat kiusaamistapaukset ovat täysin mustavalkoisia niin, että yksi teki toiselle ­jotain. Tapauksiin kietoutuu monia ihmisiä ja väärää tietoa. Joku lähti puolustamaan toista, ja lopulta kukaan ei tiedä, mistä asia sai alkunsa. Asetelmat voivat myös kääntyä, kun kiusattu kasvaa ­kiusaajaansa fyysisesti kookkaammaksi.

Alkukartoitukset tehdään jokaisen kanssa erikseen. Keskusteluissa selvitetään, mitä kunkin osapuolen mie­lestä on tapahtunut.

– Mitä sun mielestä tässä tapahtui? Laakko kertoo kysyvänsä osapuolilta.

Ratkaisuksi ­haetaan sitä, miten toiminta ­jatkossa muuttuu, jotta tilanne saadaan ­pysymään rauhallisena.

– Mukana voi olla ­oppilashuollon ­ihmisiä. Oppilaiden huoltajien kanssa keskustellaan aina ensin, Laakko kuvaa käytännön työskentelyä.

Jatko ei jää tekijöiden omille har­teille, vaan prosessiin kuuluu seuranta ja sen selvittäminen, millaista apua ­kukin tarvitsee ja mistä sitä saa. Kiusaamistapauksissa tehdään joskus rikosilmoituksia ja haetaan vahingonkorvauksia, jos esimerkiksi ­omaisuutta on rikottu.

– Näissä tapauksissa teen yhteistyötä poliisin ja sovittelutoimiston kanssa.