Asian päällä
6
/2024

Teksti: Hertta-Mari Kaukonen, Kuva: Eeva Anundi

KT:n neuvottelujohtaja Anne Kiiski: ”Arvostan kuntien osaamista muutoksessa”

KT:n neuvottelujohtaja Anne Kiiski toivoo kunnille työrauhaa toteuttaa TE-uudistus vuodenvaihteessa kunnialla maaliin.

Anne Kiiski.

Noin neljätuhatta valtion TE-palveluissa työskentelevää henkilöä siirtyy vuoden vaihteessa kuntiin. Vaikka kyseessä on liikkeenluovutus, muutos ei ole kaikkein yksinkertaisimmasta päästä.

– Käytän usein esimerkkinä liikkeen luovutuksesta päiväkotia. Jos yksityinen päiväkoti siirtyy kunnalle, yleensä toiminta jatkuu samalla tavalla samassa paikassa. Keskeistä on, että toiminnallinen kokonaisuus säilyy ennallaan, KT:n neuvottelujohtaja Anne Kiiski sanoo.

TE-uudistuksessa näin ei tapahdu. Valtion työvoimapalvelut hajautetaan 45 työllisyysalueelle, mikä tarkoittaa muutoksia työskentelypaikoissa ja työnkuvissa. Moneen paikkaan joudutaan perustamaan uudet organisaatiot, koska kunnissa ei ole ollut ennen vastaavia lakisääteisiä työllisyyspalveluja.

Kiisken mielestä muutos on siirtyvän henkilöstön ja vastaanottavan työnantajan kannalta merkittävällä tavalla erilainen verrattuna esimerkiksi sote-palveluiden siirtoon hyvinvointialueille. Työtehtävien ja työntekopaikan muutosten lisäksi henkilöstöön sovellettavat virka- ja työehtosopimukset muuttuvat, kun he siirtyvät kuntien palvelukseen.

– Jos mietitään vaikka sairaalaa, ihmiset jatkoivat siellä työskentelyä, kun se siirtyi sairaanhoitopiiriltä hyvinvointialueelle. Mutta nyt kunnille siirtyy vastuu kokonaan uusien palvelujen järjestämisestä, Kiiski sanoo.

Koska TE-muutos on niin iso, kunnat saavat KT:lta muutostukea. Kiiski kehottaa työnantajia liittymään työllisyyden edistämisen työnantajaverkostoon ja työllisyysalueiden HR-vastuuvalmistelijoiden juridiikkaverkostoon. Lisäksi KT:sta saa yksilöllisiä vastauksia omiin kysymyksiin palvelusähköpostista.

– Kannattaa ottaa yhteyttä, sillä olemme teitä varten, Kiiski painottaa. 

 

Alussa vaaditaan malttia

Neuvottelujohtaja Anne Kiiski uskoo, että TE-uudistus hoituu vuoden vaihteessa pääpiirteissään hyvin. Iso muutos vaatii silti totuttelua, sillä sekä ihmisten tehtävissä, työntekopaikoissa että asiakkaiden oikeudessa saada palveluita tapahtuu yhtäaikaisia muutoksia.

– Onnistunut toteutus vaatii malttia alussa. Vie aikaa, että kunnat saavat kaiken saumattomasti sujumaan, Kiiski sanoo.

Hän luottaa silti kuntien kykyyn hoitaa muutos kunnialla maaliin, koska kunnat ovat tottuneet ottamaan vastuulleen uusia tehtäviä.

– Arvostan sitä osaamista, mitä kunnilla on. Kunnilla on kykyä toimia muutoksessa ja saada asiat toimimaan, Kiiski sanoo.

 

Onnistumisia ja pettymyksiä

Anne Kiiski toimii KT:n neuvottelujohtajana eli hän neuvottelee työntekijäjärjestöjen kanssa työ- ja virkaehtosopimuksista. TE-uudistuksen valmistelussa KT on saavuttanut onnistumisia, mutta myös kokenut pettymyksiä.

Iso onnistuminen oli keväällä solmittu aikaistussopimus. Siinä KT ja työntekijäjärjestöt saavuttivat neuvottelutuloksen, jossa päätettiin aikaistaa KVTESin soveltamista vuoden alkuun niin, ettei siirtyvään TE-henkilöstöön tarvitse soveltaa kahta eri työehtosopimusta. Muutos helpottaa esimerkiksi palkanmaksua.

Toinen KT:n iso tavoite TE-uudistuksessa ei toteutunut. Se olisi ollut yhteistoimintalain muuttaminen siten, että kunnat olisivat saaneet käynnistää yhteistoimintaneuvottelunsa siirtyvän henkilökunnan kanssa jo syksyllä.

– Meidän mielestämme olisi ollut välttämätöntä, että yhteistoimintalakia olisi muutettu, Kiiski sanoo.

Hän korostaa, ettei puhu yhteistoimintaneuvotteluista, joissa on tarve vähentää henkilöstöä. Sen sijaan hän tarkoittaa yhteistoimintaneuvotteluita, joissa käydään läpi muutosta ja sen mahdollisia vaikutuksia henkilöstön tehtäviin. Jos neuvotteluita olisi voitu aikaistaa, työnantajat olisivat tienneet tulevan henkilöstönsä osaamisen hyvissä ajoin ja voineet suunnitella heille rauhassa uusia työtehtäviä, joihin heidät sijoitetaan.

– Jos muutosta olisi voitu käydä läpi siirtyvän henkilöstön kanssa jo syksyllä, kaikki osapuolet olisivat voineet vuodenvaihteessa paremmin ja olisivat olleet valmiimpia muutokseen, Anne Kiiski sanoo.

Henkilöstön tarkempi osaaminen tulee työnantajien tietoon kunnolla vasta vuodenvaihteessa, kun henkilöstö siirtyy työllisyysalueille.

– Vaikka muutos ei mene niin kuin olisimme toivoneet, asioilla on tapana järjestyä.

 

Kutsumuksena työnantajaedunvalvonta

Neuvottelujohtaja Anne Kiiski on ollut töissä KT:ssa vuodesta 2007 asti. Hän kokee olevansa oikealla asialla, kun tekee työnantajien edunvalvontaa ja auttaa näitä pulmatilanteissa.

Syy siihen, miksi työnantajaedunvalvonta tuntuu Kiiskestä luontevalta, on selkeä. Koska työntekijäjärjestöillä on omat vahvat edunvalvontajärjestönsä, työnantajatkin ansaitsevat apua, tukea ja omien etujensa ajamista.

– Meillä on kunnissa ja hyvinvointialueilla hyvät työehdot ja hyvät julkiset palvelut, Kiiski sanoo.

Anne Kiiski kertoo, että hänen tekemänsä neuvottelutyö on mielenkiintoista ja monipuolista, sillä hän saa olla mukana kehittämässä työnantajia koskevaa lainsäädäntöä.

 

Ohjeet verkostoista ja palvelupostista löytyvät osoitteesta kt.fi/te-uudistus2024.

18.12.2024