"Itsestäänselvyys on vain yksi tapa ajatella"

Mitäpä, jos yritämme ensin ymmärtää omia työelämäkäsityksiämme. Se, mikä nykytyöelämässä tai tietyssä organisaatiossa on normaalia, tavanomaista ja totta, on aikalaistuote.

Peter L. Berger ja Thomas Luckmann kuvaavat teoksessaan Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen (1966) arkitiedon syntymistä. Pelkistetysti sanottuna heidän mukaansa totutut tavat syntyvät kutakuinkin näin: On alettu tehdä jotakin tietyllä tavalla – harkiten tai epähuomiossa – ja siitä on muodostunut mielekäs rutiini. Kun ihmiset yhteistyössä vakiinnuttavat toimintaansa, syntyy sosiaalista maailmaa koskevaa tietoa eli yleispäteviä väittämiä siitä, miten asiat ovat.

Työelämä ja organisaatiokulttuuri – sosiaalisina todellisuuksina – ovat ihmisten tekemiä ja oman historiansa tuotteita. Kun vaikkapa nuori työntekijä kyseenalaistaa päätöksiä, pitää kiinni oikeuksistaan tai jää sairauslomalle, kun hänen marsunsa kuolee, tai toimii muuten eri tavalla, kuin mihin on totuttu, ajatellaan helposti, että hän on tietämätön asioiden oikeasta laidasta.

Toinen vaihtoehto olisi pohtia, kenen ehdoilla nykyiset työelämän periaatteet ja käytänteet on luotu. Millaista ihmiskuvaa ja arvomaailmaa ne edustavat? Mihin totuusväittämiin ne pohjautuvat? Muistutuksena historiasta: naisten tasa-arvo työelämässä oli aikanaan radikaali vaade.

Kuulin juuri muutaman nuoren toiveita työelämälle: työt tehtäisiin työajalla, saisi itsenäistä vastuuta, työsuhde olisi vakinainen ja kohdeltaisiin vertaisena kollegana. Ei kuulosta utopistiselta.

Silti monilla työpaikoilla on joku, jonka mielestä alhaalta on kaikkien aloitettava ja nuorten tehtävänä on olla juoksupoikia ja -tyttöjä joita voi kohdella kuten nyt lapsia ennenkin kohdeltiin.

Suomi ei ole enää aikoihin ollut yhtenäiskulttuurin maa. Samassa työpaikassa voi olla ihmisiä, jotka ovat eläneet nuoruuttaan erilaisissa yhteiskunnissa erilaisina aikoina ja saaneet erilaisen kasvatuksen.

Suhtautuminen tasa-arvoon, työn ja vapaa-ajan suhteeseen, hierarkioihin, auktoriteetteihin sekä omiin ja muiden ihmisten tunteisiin voivat poiketa näkyvästi toisistaan.

Nuoret eivät ole yksi yhtenäinen joukko. On niitä nuoria, jotka haluavat vakituisen työsuhteen ja niitä, jotka eivät. Niitä, jotka haluavat paljon itsenäistä vastuuta ja niitä, jotka kaipaavat enemmän tukea. Niitä, jotka arvostavat menestymistä ja uralla etenemistä ja niitä, joille riittää leppoisa työ reilulla vapaa-ajalla. Eroista huolimatta ihmisyyden ydin on kaikilla sama: tulla nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään.