Pitkän aikavälin haasteet on joskus ratkaistava

Haasteisiin vastaaminen on sitä helpompaa mitä tukevammalla alustalla seisomme. Varautumisen eväitä on kuitenkin mieluummin syöty kuin säästetty. Julkinen sektori on velkaantunut käytännössä koko 2000-luvun ajan. Vaikka työllisyysaste on huipussaan, valtio tekee alijäämää. Voisi sanoa, että tulevaisuus kestävyysvajeineen on jo täällä.

Kun lähestymme vuotta 2030, väestön hoidontarpeen kasvu ja työvoiman määrän supistumisen konkretisoituvat. Odotettavissa on lisävelanoton, palvelujen leikkausten ja veronkorotusten yhdistelmiä. 

Velanotto on helpointa perustella tilanteissa, jossa velanmaksu on tulevaisuudessa nykytilannetta helpompaa. Näkymä edellyttäisi huoltosuhteen paranemista tai tuottavuuden kasvua.

Huoltosuhdetta rassaa jatkuvasti sukeltava syntyvyys. Syntyvien vauvojen määrä putosi noin neljänneksellä kymmenessä vuodessa. Syntyvyyden vaikutus työikäisen väestön määrään näkyy tietenkin vasta vuosikymmenien päästä. Mitä kauempana tulevaisuudessa vaikutukset näkyvät, sitä aiemmin pitäisi reagoida.

Työikäistä väestöä voi lisätä myös työperäisen maahanmuuton kautta. Tästä on suhteellisen laaja yhteisymmärrys, mutta käytännön toimet puuttuvat. Tiukat kielitaitovaatimukset estävät tehokkaasti ammattilaisten siirtymistä koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Palvelujen käyttäjissäkin on henkilöitä, joille suomen- tai ruotsinkielinen asiointi ei ole ensisijaista.

Odotettavissa on lisävelanottoa, palvelujen leikkauksia ja veronkorotuksia.

Tuottavuutta lisääviä uudistuksia on toivottu vuosikausia. Rakenteellisissa uudistuksissa on usein kyse johonkin etuuteen tai vallitsevaan tilanteeseen kohdistuvista leikkauksista. Esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan tai kotihoidon tuen keston tai tason leikkaukset voisivat kannustaa näiden etuuksien piirissä olleita ihmisiä töihin. Tämä nostaisi työllisyysastetta ja verotuloja sekä vähentäisi valtion menoja.

Toimenpiteissä pitäisi näkyä johdonmukaisuus suhteessa tavoitteisiin. Toisin kuin muissa kehittyneissä maissa, nuorten koulutustaso ei ole noussut Suomessa 2000-luvulla. Koulutettu työvoima on tuottavuuden kasvun ajuri. Valtio itse säätää jatkuvasti mitoituksia, jotka kasvattavat koulutetun työvoiman kysyntää. Uusi laki ei kuitenkaan itsessään lisää ammattilaisten määrää.

Hyvinvointialueuudistuksen onnistuminen on kiinni tuottavuuden paranemisesta. Lyhyellä aikavälillä tuottavuus kuitenkin heikkenee, sillä menot kasvavat muutoskustannusten myötä ilman, että palveluita tulee lisää tai niiden laatu paranee. Tietojärjestelmien yhteensovittamiseen menee aikaa ja rahaa. Lisäksi palkkojen yhteensovittaminen nostaa kustannustasoa pysyvästi.

Pitkällä aikavälillä tuottavuus voi parantua, kun palveluita voidaan suunnitella isommille kokonaisuuksille ja palveluverkkoa sekä työvoimaa kohdentaa asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Esiin on nostettu kuitenkin kritiikkiä siitä, että hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmä ei varsinaisesti kannusta parantamaan tuottavuutta.

Varautumisen suhteen paras aika on aina jo mennyt, mutta tänäänkin on hyvä päivä ryhtyä toteuttamaan toimenpiteitä. Jos listalle ottaa velkaantumisen taittamisen, työllisyysasteen noston, osaajapulan ratkaisemisen, koulutuspaikkojen lisäykset, työperäisen maahanmuuton edistämisen sekä erilaiset tuottavuutta parantavat toimet, tarvittavista toimenpiteistä on runsaudenpulaa.