Leppoisuutta työelämään

Suomalaisten työaika joustaa enemmän kuin missään muualla EU:ssa. Vuonna 2019 tehdyn EU:n laajuisen työvoimatutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia suomalaisista kokee voivansa päättää työpäivänsä alkamis- ja päättymisajoista vähintään jossain määrin. Kaikista EU-maiden kansalaisista näin vastasi vajaat 40 prosenttia.

– Vaikka joustavuus on hyvä asia, suomalaisen työelämän kääntöpuolena on se, että työelämämme on kansainvälisesti vertaillen tosi kiireistä ja kuormittavaa, kertoo apulaisprofessori Mia Tammelin Tampereen yliopistosta.

Kun samassa EU:n laajuisessa tutkimuksessa kysyttiin, onko työnantaja ottanut vastaajaan yhteyttä vapaa-ajalla, Suomi oli tässäkin kärjessä. Lisäksi kaksi kolmasosaa suomalaisista lukee työsähköpostia lomallaankin.

Naiset tekevät Suomessa kokoaikatyötä  

Kansainvälisessä vertailussa Suomen työelämä on lähinnä muita Pohjoismaita. Pohjoismaissa julkinen valta ja työmarkkinajärjestöt ovat Tammelinin mukaan perinteisesti säädelleet työmarkkinoita selvästi voimakkaammin kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa tai Yhdysvalloissa, joissa on pitkään nojattu paikalliseen sopimiseen.

Baltian maihin Suomea yhdistää puolestaan naisten kokoaikaisen työssäkäynnin perinne, joka on vahvempi kuin esimerkiksi Ruotsissa. Suomessa naiset alkoivat työskennellä sankoin joukoin kodin ulkopuolella toisen maailmansodan aikana, ja sotakorvausten takia naisten työpanosta tarvittiin sodan jälkeenkin.

– Tämän takia meillä on muodostunut kulttuurinen hyväksyntä naisten – myös äitien – kokoaikatyölle. Esimerkiksi Ruotsissa, Hollannissa ja Isossa-Britanniassa osa-aikatyö ja lyhyempi työaika ovat olleet tavallisia, Tammelin sanoo.

Tätä kautta naisten ja miesten tasa-arvo on Suomessa pidemmällä kuin monessa muussa maassa, mutta samalla kulttuuriset odotukset saattavat asettaa ihmiset tukalaan asemaan.

– Suomalaisessa kulttuurissa on sellainen odotus, että kokoaikainen työ on paras mahdollinen. Työntekijät saattavat kokea syyllisyyttä, jos eivät tee jatkuvasti kokoaikaista tai jopa vähän liian pitkää työaikaa. Suomessakin tulisi kulttuurisesti hyväksyä lyhyen työajan tekeminen, Tammelin sanoo.

Suomalaiselle työelämälle on Tammelinin mukaan tyypillistä, että yksityiselämän asioita ei useinkaan haluta tuoda työn piiriin – että yksityisasioista puhuminen työpaikalla ei kuuluisi tehokkaan ja aikaansaavan työntekijän kuvaan. Luottamus ja avoimuus palvelisivat kuitenkin kaikkia.

– On kestävän sosiaalisen työelämän merkki, että voidaan keskustella lähiesihenkilön kanssa omista tarpeista ja koetaan, että lähiesihenkilö tukee työn tekemisessä. Sitä kautta syntyy myös työn tuottavuus.  

Myös työhyvinvointi polarisoituu  

Mia Tammelin löytää suomalaisesta työelämästä paljon hyviä puolia. Olemme eurooppalaisittain vertaillen huipulla esimerkiksi siinä, miten paljon työntekijät pääsevät kouluttautumaan ja kehittämään omaa osaamistaan.

Hän on kuitenkin huolissaan polarisaatiosta, jossa osa työntekijöistä nauttii entistä suuremmista joustoista ja autonomiasta, ja osa joutuu koko ajan tiukemmalle erilaisissa ”silpputöissä”. Esimerkiksi ruokalähetin työ on teoriassa hyvinkin joustavaa, mutta käytännössä elannon saadakseen on tehtävä hyvin pitkää päivää.

Vakitöissä käyvistä Tammelin on eniten huolissaan julkisen alan työpaikoista, kuten terveyden- ja sosiaalihuollosta sekä päivähoidosta ja kouluista. Niihin kohdistuu jatkuvasti uusia tuottavuusvaatimuksia. 

Kun arki on jatkuvasti kiireistä, pienet hengähdykset ja tauot kollegoiden kanssa ja ylipäätään rauhalliset kohtaamiset muiden ihmisten kanssa jäävät pois. Tämä vie Tammelinin mukaan työstä mielekkyyttä ja kuormittaa tekijöitään.  

– Jousto, autonomia ja mahdollisuus määritellä omaa työtä ovat Suomessa kasvaneet, mutta kiire ja kuormitus voivat syödä työaikajoustojen hyödyt. Työpäiviin tulisi pystyä lisäämään huokoisuutta ja leppoisampaa meininkiä.

KUKA HÄN ON

Mia Tammelin

Apulaisprofessori Tampereen yliopistossa, sosiaalipolitiikan dosentti  

Tutkii perheiden arkea, toimeentuloa ja köyhyyttä sekä sosiaalisia suhteita, työelämää ja sosiaalipolitiikkaa.