Pääkirjoitus
4
/2022

Mervi Itkonen, päätoimittaja

Ratkaisuja etsimässä

Hei, hauska tutustua! Aloitin työt KT:ssä elokuussa. Tylsää päivää ei ole ollut.  Ensimmäisellä työviikollani kohistiin hoitaja­pulasta ja päivystysten ruuhkista. Toisella työviikolla järjestöt uhkasivat laittaa kaksi teho-osastoa kiinni. Sen jälkeen on tullut jo uusia lakonuhkia. 

Mervi Itkonen, KT-lehden päätoimittaja

Kovasti toivon, että sopu löytyy ja rauha palaa pian. Pääsemme uutisoimaan kaikista niistä hyvistä asioista, joita kunnissa ja alueilla tehdään. Olen nähnyt, kuinka kovasti KT:n neuvottelijat tekevät töitä ratkaisun eteen.

Tässä lehdessä keskitymme työvoiman saatavuuteen. Aihe on tärkeä, sillä Suomi harmaantuu. Kunnissa ja alueilla on pulaa lääkäreistä, hoitajista, psykologeista, sosiaalityöntekijöistä, varhaiskasvatuksen opettajista, ICT-osaajista ja monista muista ammattilaisista. 

Kerromme, miten esimerkiksi Jyväskylä ja Espoo etsivät työn­tekijöitä uusista ihmisryhmistä. 

Yhtä ratkaisua henkilöstöpulaan ei ole. Lisää koulutusta, sujuvampaa maahanmuuttoa, työnjaon rukkaamista ja töitä hoiva-avustajille. Siinä joitakin KT:n ehdotuksia. Mikä on sinun ehdotuksesi? Otan mielelläni vastaan palautetta ja juttuvinkkejä. Ollaan yhteydessä!

14.9.2022

Yhteystiedot

Mervi Itkonen

viestintäpäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2160
Matkapuhelin:
+358 44 374 0025
Sähköposti:
Mervi.Itkonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Muita artikkeleita aiheesta