Lisäraha ei ratkaise kuntien ongelmia

Kuntien asema palvelujen järjestäjinä ja tuottajina puhuttaa näinä aikoina, kun monen kunnan on vaikeaa saada rahoja riittämään esimerkiksi muuttoliikkeen ja väestön vanhenemisen takia. Onko sillä arvoa, että nimenomaan oma kunta on se, joka tuottaa palvelut kuntalaisille?

Valtionvarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston osastopäällikkö Jani Pitkäniemi lähestyy asiaa käytännönläheisesti.

– Perustuslaissa säädetään kansalaisen oikeudesta saada palvelunsa. Viime kädessä se ajaa jopa kunnallisen itsehallinnon ja järjestämiseen tai tuottamiseen liittyvien asioiden edelle. On ylipäänsä harvinaista, että jokin asia olisi itsetarkoitus. Olennaista on, että kansalaiset saavat hyvälaatuisia ja tarkoituksenmukaisia palveluja verorahoin tuotettuna yhdenvertaisesti koko maassa. 

Pitkäniemen mukaan on itsestään selvää, että julkisen vallan tulee turvata palvelujen saatavuus. On kuitenkin kulloistenkin olosuhteiden summa, mikä on missäkin paras ratkaisu. Nykyäänkin on olemassaolevan lainsäädännön puitteissa monenlaisia tuotannollisia ratkaisuja.

Pitkäniemen mielestä julkisella tuotannolla on tavallaan myös itseisarvoa. 

– Sillä on historiallisesti vahva asema, ja julkisen hallinnon avoimuus ja vakaus ovat arvotekijöitäkin, tavallaan näkymättömiä peruspilareita yhteiskunnassa. Ei voi myöskään sivuuttaa sitä, että tällä hetkellä viidesosa työvoimasta on suoraan tai välillisesti kuntien palveluksessa. 

Kuntatyönantaja siis on ja tulee olemaankin merkittävässä asemassa. Toisaalta maailma muuttuu kovalla kyydillä. Kunnan puolesta palvelujen tuottajana puhuu usein paikallisuus.

– Paikallista ymmärrystä on vaikea korvata.  Usein paikallinen itsehallinto onkin paras toteuttamaan tiettyjä tehtäviä. 

Raha ei ratkaisu

Tänä vuonna lähes kaikki kunnat ovat raportoineet talousvaikeuksista. Rahat eivät yksinkertaisesti tahdo riittää edes peruspalvelujen tuottamiseen.

– Muuttoliike Suomen sisällä yhtäältä parantaa ja toisaalta huonontaa monen alueen elinvoimaa. Muuttava henkilö vie mennessään kunnalle tulevaa tuloa, mutta kapasiteettia ei useinkaan kyetä supistamaan samassa suhteessa. Muuttovoittoalueilla taas joudutaan investoimaan uusiin palveluihin. Tästä seuraa yhteiskunnalle ekstrakustannus, jota oikein kukaan ei haluaisi maksaa. Valtionosuusjärjestelmään syntyy todella hankala tilanne.

Pitkäniemen mukaan resurssien niukkuus kiteytyy arvovalinnoiksi: paljonko tarvitaan kasvun rahoittamiseen rahaa ja miten paljon tulisi tukea vaikeuksissa olevia kuntia. Kysymykseen on vaikea mieltää matemaattisesti oikeaa vastausta. 

– Juuri nyt olisi tärkeä hetki löytää ratkaisuja siellä, missä systeemi rakoilee. Lisäraha ei ole ainakaan pysyvä ratkaisu, sillä muitakin rahaa tarvitsevia sektoreita on aina. Olisi tärkeää miettiä, miten kunta voi vahvistaa iskunkestävyyttään. Ilman sitä myös sen vahva työnantajuus on uhattuna. 
Pitkäniemen mukaan maakuntapohjainen soteratkaisu tulee ratkaisemaan joitakin ongelmia.

– Se helpottaa ainakin ikääntymisen tuomien ongelmien ratkaisemista, sillä suuremman järjestäjän pitäisi pystyä järjestämään palvelut joustavammin ja tehokkaammin. Sote-uudistus myös mahdollistaa valtion ja alueiden välistä kommunikaatiota eri tavalla kuin nyt. 

Sote-uudistuksen lisäksi tarvitaan muutakin.

– Pohdittavaksi tulee paljon kysymyksiä vaikkapa lähipalvelujen asemasta. Monia kouluja ei voida sulkea etäisyyksien vuoksi, mutta on palveluja, joiden ei tarvitse olla aina lähellä. Uskon, että digitalisaatio tulee radikaalisti muuttamaan lähipalvelujen käsitettä. 

– Päättäjien pitäisi myös paremmin pystyä perustelemaan se, että laadun paraneminen osaamisen keskittymisenä voi tuottaa kansalaisille parempia palveluita.

Erilaistuvat kunnat?

Voisiko yksi ratkaisu kuntien ongelmiin olla se, että kaikilla kunnilla ei olisi samanlaisia velvoitteita?

– Olemme teettäneet selvityksen, jossa haettiin perustuslaillisia reunaehtoja sille, että kuntien tehtäviä eriytettäisiin. On muistettava, että nykyisen kaltainen yhtenäiskuntaratkaisu on ollut Suomessa käytössä oikeastaan vasta 1970-luvun lopulta lähtien. Ei se kuitenkaan mikään ensisijainen keino nykyongelmien ratkaisuksi olisi. Toinen tie on pohtia sitä, miten palvelujen järjestäjät saadaan riittävän yhdenvertaisiksi.

Pitkäniemen mukaan maakuntapohjainen sote muuttaa erityisesti isojen kuntien asemaa, pienethän ovat useimmiten jo valmiiksi erilaisissa yhteistyörakenteissa. Uudistuksen toteuduttua kuntien velvotteita voidaan tarkastella uudelleen.

– Kyllä kuntien moninaistuminen on todellisuutta. On myös selvää, että mikään yksi työkalu ei näitä ongelmia ratkaise vaan tarvitaan kokonainen työkalupakki. 

Vertailtavuus paremmaksi, katse kiinteistöihin

Jani Pitkäniemi nostaa esille vielä kaksi asiaa, jotka liittyvät kuntien tulevaisuuteen. Ensinnäkin palvelujen kustannuksia ja laatua pitäisi pystyä vertailemaan paremmin.

– Esimerkiksi koulutussektorilla tarvitsisimme enemmän tietoa vaikkapa siitä, minkälaisia eroja kuntien välillä on esimerkiksi opetustuntien määrissä, ja minkälaiset ryhmäkoot toimivat parhaiten. Nyt meillä ei ole riittävästi tietoa, miten hyvin kunta tai yksi kunnan yksikkö toteuttaa näitä palveluja.

Toiseksi Pitkäniemi on huolissaan kuntien huonokuntoisista kiinteistöistä sekä rakennushankkeista, joissa on kiinni paljon rahaa, jota voitaisiin käyttää esimerkiksi palvelujen laadun parantamiseen. Ainakin rakennusten monikäyttöisyys olisi jatkossa tärkeää.

Lopuksi hän painottaa strategista realismia.

– Kun tunnustetaan tiettyjä tosiasioita, niin ratkaisun avaimet ovat lähempänä. Nämä ovat myös sukupolvien välisiä valintoja. Olisi varottava tekemästä kalliita, ehkä turhaksi osoittautuvia investointeja paikassa, jossa pian työelämän ulkopuolella olevia on huomattavasti enemmän kuin aktiiviväestöä. Luotan kunnalliseen itsehallintoon, mutta katsantohorisontin pitäisi olla pidempi kuin se nyt on.