Vanhaan maailmaan jämähtänyt järjestelmä

Työelämän lainsäädäntö on kovan uudistamispaineen alla. Painetta muutoksiin tuovat työn murros sekä kotimainen ja EU:n oikeuskäytäntö.

Pohjimmiltaan paineen taustalla on kuitenkin se, että työelämää sääntelevät lainsäädäntö on hyvin vanhaa: työehtosopimuslaki on vuodelta 1946 ja sovittelua koskeva laki työriitojen sovittelusta on vuodelta 1962. Muu työelämää koskeva lainsäädäntö on 2000-luvulta.Useiden lakien uudistamistarpeet ovat koko ajan esillä.

Työehtosopimuslaki ja laki työriitojen sovittelusta ovat työelämän perustuslakeja. Niiden toimivuus on kyseenalaistettu viimeaikaisten työtaistelujen yhteydessä. Lakien uudistaminen tai edes siitä keskusteleminen tuntuvat ylitsepääsemättömiltä.

Uudistaminen kivuliasta

Yritykset uudistaa työelämän keskeisiä lakeja ovat vuosien varrella järjestelmällisesti kaatuneet.

Viimeksi työmarkkinakeskusjärjestöt arvioivat yhteisessä työryhmässä työrauha- ja neuvottelujärjestelmää ja siihen liittyvää lainsäädäntöä syksystä 2013 kevääseen 2015. Tehtävästä sovittiin työllisyys- ja kasvusopimuksen yhteydessä syksyllä 2013.

Työryhmä tarkasteli koko neuvottelujärjestelmän prosessia paikallisneuvotteluista aina työtuomioistuimeen saakka. Lisäksi paikallisen sopimisen edistäminen ja sovittelujärjestelmän asema olivat esillä neuvotteluissa. Kaksikantaiset neuvottelut eivät johtaneet tuloksiin.

Edellinen samankaltainen tulokseton yritys oli vuonna 2009.

KT:n tavoite on työrauha

KT:n tärkein tehtävä on työrauhan ylläpitäminen ja kunnallisen palvelutoiminnan turvaaminen kaikissa olosuhteissa – myös työtaistelun aikana.

Suojelutyöhön liittyvä lainsäädäntö on puutteellista ja laittomista työtaisteluista tuomittavat hyvityssakot niin pieniä, etteivät ne estä työtaisteluita.

Palkansaajapuolella on pidetty työryhmissä esillä työtaisteluja edeltäviä tapahtumia ja niiden päätymistä työtaisteluksi. Myös huonoa neuvotteluyhteyttä työnantajaan on pidetty työtaistelujen suurimpana syynä.

KT:n näkemyksen mukaan kunta-alalla on toimiva neuvottelujärjestelmä, eikä neuvottelujärjestelmän toimimattomuus ole ollut syynä kunta-alan työtaisteluihin.

Suojelutyön velvoite vajaa

KT on pitkään pitänyt esillä hallitusohjelmatavoitteissa ja työrauhaa koskevissa työryhmissä suojelutyötä koskevan säännöstön ajantasaistamista. Esitys on yhä ajankohtaisempi.

Suojelutyöstä säädetään kunnallisessa virkaehtosopimuslaissa. Sillä tarkoitetaan työtä, jonka suorittaminen työtaistelua toimeenpantaessa on välttämätöntä kansalaisten hengen tai terveyden vaarantamisen ehkäisemiseksi taikka sellaisen omaisuuden suojelemiseksi, joka työtaistelun johdosta erityisesti vaarantuu.

Työtaistelun piiriin kuulumaton viranhaltija on työtaistelun aikana velvollinen tekemään paitsi normaaleja virkaansa kuuluvia tehtäviä – siis täyttämään tavanomaisen virkavelvollisuutensa – myös tekemään suojelutyötä. Nykyiset säännökset ovat riittämättömiä, eivätkä ole pystyneet estämään työtaisteluja vaarantamasta kansalaisten henkeä ja terveyttä.

Pelkästään virkasuhteiseen henkilöstöön kohdistuva sääntely on myös täysin riittämätöntä, koska kaksi kolmasosaa kunta-alan henkilöstöstä on työsuhteisia, terveydenhuollossa jopa kolme neljäsosaa. Suojelutyövelvoite koskee työtaistelun ulkopuolista henkilöstöä, joten se on silläkin tavoin täysin riittämätön.

Poliittiset työtaistelut

Menneen lokakuun työtaistelutoimet työsopimuslain 7 luvun 2 pykälän muutoksen valmistelua vastaan olivat poliittisia työtaistelutoimia. Ne eivät kohdistuneet kunta-alan työnantajiin vaan maan hallitukseen, eivätkä kuntatyönantajat voineet mitenkään vastata vaatimuksiin. Vaikutukset kunta-alan palvelutuotantoon olivat kuitenkin suuret.

Poliittiseen työtaisteluun on erittäin hankalaa valmistautua, koska sitä eivät koske työehtosopimuslain mukaiset lakisääteiset ilmoitusajat. Kuntatyönantajat joutuivat vaikeisiin tilanteisiin, koska kunnallisen palvelutuotannon pitää toimia kaikissa olosuhteissa.

Viranhaltijat eivät saa osallistua poliittisiin lakkoihin, mutta nykyisessä työsuhdevaltaisessa rakenteessa sääntely on täysin riittämätöntä.

Professori Seppo Koskisen mukaan poliittinen lakko tarkoittaa sitä, että ”työntekijä järjestöpäätökseen nojautuen omalla ilmoituksellaan poistuu työajalla työpaikalta poliittisista syistä”. Protestin kohteena ovat esimerkiksi eduskunnan tai valtioneuvoston toimenpiteet.

Koskisen mielestä olennaista poliittisessa lakossa on se, että kyse on asioista, joista asianomainen työnantaja- ja työntekijäjärjestö eivät voi keskenään sopia.

Suomalainen erikoisuus

Poliittinen lakkoilu on suomalainen erikoisuus. Muualla Euroopassa poliittiset lakot on yleensä kielletty, sillä poliittisen toiminnan ja sitä vastaan protestoinnin ei katsota kuuluvan työajalle vaan vapaa-aikaan.

Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa pidetään hyväksyttävänä kestoltaan korkeintaan muutaman tunnin spontaaneja protestilakkoja. Saksassa ja Britanniassa poliittiset lakot ovat lähes kiellettyjä.

Työoikeudellisesti laittomaksi lakoksi määritellään lakko, joka kohdistuu voimassa olevaan työehtosopimukseen. Työehtosopimusten solmimisessa tärkein tavoite on kuitenkin työrauhan turvaaminen ja siksi tulkinta on poliittisen lakon kohdalla kriittinen.

Poliittinen lakko ei kohdistu millään lailla voimassa oleviin työehtosopimuksiin, mutta rikkoo työrauhan ja vaarantaa kunnallisen palvelutuotannon toiminnan. Nykyisin Suomessa voidaan laillisin työtaistelutoimin vaarantaa monet yhteiskunnan perustoiminnot ja kansalaisten peruspalvelut.

Uudet poliittiset työtaistelut

Työtaistelutoimenpiteet ovat viime vuosina myös muuttuneet uudenlaisiksi. Pitkät työtaistelut ovat jääneet pois ja korvautuneet ulosmarsseilla eli lyhytaikaisilla lakoilla, joita on ilmennyt myös kunta-alalla.

Esimerkkinä ovat ”surulakot”, jotka perustuvat mielipahan kokemiseen. Muodollisesti ne kohdistuvat johonkin työnantajan toimenpiteeseen, kuten henkilöstön vähentämiseen tähtääviin yhteistoimintaneuvotteluihin.

Tämän vuoden uutuutena ovat ylityö- ja vuorovaihtokiellot. Niitä esiintyi vuoden alun sopimusneuvottelujen aikaan helmikuussa 2018 ja uudelleen lokakuun poliittisen lakon yhteydessä.

Työtuomioistuimen rooli

KT katsoo hallitusohjelmatavoitteissaan, että työtuomioistuimesta annettua lakia on tarpeen uudistaa.

Työtuomioistuin on viimeaikaisissa ratkaisuissaan arvioinut kollektiivisopimusten pätevyyttä ja määräyksiä pelkästään lainsäädännön kannalta ja sivuuttanut sopimuksia. Seuraukset työ-ja virkaehtosopimusjärjestelmään ovat olleet huomattavia.

Työtuomioistuimen ratkaisuista ei ole normaalia valitustietä. Merkittävien asioiden ratkaisun jääminen yhteen kertaan ja muutoksenhakumahdollisuuden puuttuminen on arvioitava uudelleen.