Suomi tarvitsee työhön lisää käsipareja

Työikäisen väestön ennakoitua nopeampi supistuminen hidastaa – muiden tekijöiden pysyessä muuttumattomana – talouden kasvupotentiaalia entisestään.

Jos tuoreimman väestöennusteen sisältämä arvio syntyvyydestä ja maahanmuutosta osuu kohdalleen, on Suomessa vuonna 2030 noin 760 000 alle 15-vuotiasta. Vielä 1970-luvulla heitä oli maassamme miljoona. Tilastokeskuksen mukaan viimeksi Suomessa on ollut näin vähän tämän ikäisiä viimeksi 1870-luvun lopulla.

Syntyvyyden nopea aleneminen näkyy arviossa työikäisen väestön kehityksestä. Työikäisen väestön määrä on vähentynyt Suomessa yli 100 000 henkilöllä viimeisen kahdeksan vuoden aikana, ja määrä supistuu vuoteen 2030 mennessä edelleen 57 000 henkilöllä. Väestöennusteiden 2015 ja 2018 välinen ero lähtee kasvamaan erityisesti vuoden 2030 jälkeen, jolloin ero on noin 20 000. Vuonna 2040 työikäisiä on runsaat 100 000 vähemmän kuin aiemmassa ennusteessa. Vuonna 2050 ero on jo 200 000.

Hyvin pitkällä aikavälillä väestöllinen huoltosuhde heikkenee rajusti: Väestöennusteen mukaan vuonna 2070 on alle 15-vuotiaita ja yli 64-vuotiaita 81 sataa työikäistä kohden. Tämä muuttaa merkittävästi näkymää tulevista väestötrendeistä ja niiden vaikutuksesta talouteen.

Kun tähän pitkän aikavälin väestönäkymään yhdistetään korkea työttömyys, alkaa väistämättä vakavoitua. Suomessa ei yksinkertaisesti riitä työtä tekeviä käsipareja paikkaamaan väestöllisen muutoksen aiheuttamaa aukkoa, eikä siis veronmaksajia rahoittamaan siitä syntyviä kustannuksia.

Tapasin pohjoismaisia keskuspankkikollegoitani Oslossa marraskuun puolessa välissä. Kun kerroin heille Suomen talouden tilanteesta, aika monen huulilla oli sama kysymys: Miten työttömyysaste voi Suomessa olla edelleen niin korkea? Muissa pohjoismaissa työttömyysasteet ovat huomattavasti matalampia kuin Suomessa, erityisesti kun huomioidaan erot väestöjen rakenteessa. 

Tarjosin vastaukseksi pitkäaikaista taantumaa, työvoiman heikkoa alueellista ja ammatillista liikkuvuutta ja yleensä ottaen työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmia.

Vähän aikaa asiaa pureskeltua havaitsee, että selitykset eivät ole riittäviä. Ehkä se ei olekaan niin, että pitkä hitaan kasvun kausi johtaa korkeaan työttömyyteen, että työvoiman heikko liikkuvuus on jokin talouden tilasta riippumaton ilmiö, tai että kohtaanto-ongelmat ovat luonnonlaki.

Talous on monimutkainen kokonaisuus, missä ilmiöiden välille (esim. hidas kasvu + korkea työttömyys) ei voida vetää yhdensuuntaista nuolta, vaan ne ruokkivat toinen toisiaan.

Esimerkiksi korkea rakennetyöttömyys voi olla yksi ilmentymä talouden tarjontatekijöiden heikkoudesta. Toinen on tuottavuuskehitys. Ja nämä tekijät yhdessä hidastavat kasvua.  

Rakennetyöttömyydellä tarkoitetaan talouden suhdanteesta riippumatonta osaa työttömyydestä. Tämä on siis se työttömyyden taso, jolle työttömyys asettuu, kun talouden resurssit ovat normaalikäytössä. Suomen Pankin arvio rakennetyöttömyydestä on noin kahdeksan prosenttia. Tämä tarkoittaa reilua 200 000 henkeä.

Suomen Pankissa tehdyn analyysin mukaan korkeaa rakennetyöttömyyttä selittää erityisesti se, että työttömäksi jäävien uudelleen työllistyminen on vaikeutunut: toisin sanoen, virta työttömyydestä työllisyyteen on hidastunut. Toisaalta työpaikkoja myös tuhoutuu varsin runsaasti eli virta työllisyydestä työttömyyteen on jäänyt vahvaksi.

Myös talouden tuottavuuden kasvu on jäänyt selvästi menneitä vuosikymmeniä hitaammaksi. Vuosien 2008 ja 2017 välillä työn tuottavuus kasvoi Suomessa keskimäärin vain noin 0,3 prosenttia vuodessa. Euroopan komission arvion mukaan tuottavuuden kasvu jää tulevina vuosina noin prosentin tuntumaan.

Tuottavuuskehityksen hidastumisen taustalla on monia tekijöitä. Suomessa siihen on vaikuttanut ainakin talouden palveluvaltaistuminen, yritysten teknologisen kehityksen hidastuminen ja kenties myös yleishyödyllisten teknologioiden leviämisen hidastuminen. Tuottavuuskasvun hidastumiseen on voinut vaikuttaa myös pitkien työttömyysjaksojen aiheuttama osaamisen rapautuminen.

Uusin väestöennuste, korkea rakennetyöttömyyden taso ja hidastunut tuottavuuskehitys kielivät talouden tarjontapotentiaalin heikkoudesta. Talouspolitiikan johtopäätökset ovat silloin tyystin toiset kuin jos ongelmana olisi kysyntä, eli jos ajatellaan, että kasvun hitaudesta seuraa korkea rakennetyöttömyys eikä toisinpäin. Lisää työtätekeviä käsipareja saadaan, kun puututaan tehokkaasti työn tarjontapuolen ongelmiin.