Säteilylaki uudistettiin

Uuden säteilylain (859/2018) tarkoitus on suojella terveyttä säteilyn aiheuttamilta haitoilta sekä ehkäistä ja vähentää säteilystä aiheutuvia ympäristöhaittoja ja muita haittavaikutuksia. Säteilylailla selkeytetään viranomaisvalvontaa ja korostetaan viranomaisvalvonnan riskiperusteisuuden periaatetta.

Säteilyturvallisuusdirektiivin toimeenpano edellytti monia rakenteellisia ja terminologisia muutoksia säteilylainsäädäntöön. Siksi oli tarkoituksenmukaista uudistaa se kokonaisuudessaan.

Uudistuksen myötä muutetaan useita lakeja, muun muassa terveydensuojelulakia, rikoslakia  ja terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annettua lakia.

Altistus pidettävä niin vähäisenä kuin mahdollista

Säteilytoiminnalla ja suojelutoimilla saavutettavan kokonaishyödyn on uuden lain mukaan oltava suurempi kuin niistä aiheutuvien haittojen. Säteilytoiminnassa ja suojelutoimissa työperäinen ja väestön altistus on pidettävä niin vähäisenä kuin on mahdollista.

Lisäksi lääketieteellinen altistus on rajoitettava vain välttämättömään tutkimus- tai hoitotuloksen saavuttamiseksi tai toimenpiteen suorittamiseksi.

Laki täsmentää luonnonsäteilystä aiheutuvan säteilyaltistuksen sääntelyä, kuten sisäilman radonille altistumista ja luonnonsäteilylle altistavaa työtä esimerkiksi kaivoksissa.

Ionisoimatonta säteilyä koskevat säännökset ovat myös uusia, vaikka säteilyturvallisuusdirektiivi ei koskekaan tällaista säteilyä. Syynä on se, että ionisoimattoman säteilyn laitteiden tekninen kehitys on nopeaa ja erilaisia sovelluksia on paljon.

Toiminnanharjoittajan vastuu kasvaa

Uusi laki lisää toiminnanharjoittajan vastuuta ja riskiperusteista valvontaa. Toiminnanharjoittajan on muun muassa tehtävä turvallisuusarvio, joka perustuu toiminnasta aiheutuviin riskeihin.

Turvallisuusarviossa arvioidaan toiminnasta aiheutuvaa säteilyaltistusta ja tunnistetaan mahdolliset säteilyturvallisuuspoikkeamat. Lisäksi siinä pitää esittää toimet, joilla varmistetaan säteilyturvallisuus, ehkäistään tunnistetut säteilyturvallisuuspoikkeamat ja varaudutaan niihin.

Toiminnanharjoittajan pitää uuden lain mukaan käyttää turvallisuuslupaa edellyttävässä toiminnassa toiminnan laadun ja laajuuden mukaan säteilyturvallisuusasiantuntijaa työntekijän ja väestön säteilysuojelun suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa.

Lisäksi toiminnanharjoittajan pitää nimetä avukseen säteilyturvallisuusvastaava, joka valvoo käytännön työssä, että työpaikalla huolehditaan säteilyturvallisuudesta ja että määräyksiä ja ohjeita noudatetaan.

Säteilyturvallisuusasiantuntijalta ja säteilysuojeluvastaavalta edellytetään säteilylain mukaista kelpoisuutta ja säteilysuojeluosaamista.
Kelpoisuusvaatimuksista on lain 5. luvussa. Toiminnanharjoittajan velvollisuuksista, mm. säteilyturvallisuusvastaavan nimeämisestä, säädetään lain 6. luvussa. Pätevyyksien siirtymisistä ja siirtymäajoista on säädetty lain 202 §:ssä.

Uudet viitearvot radonaltistukselle

Luonnonsäteilylle, kuten radonille, altistumista käsitellään pääsääntöisesti jatkossa samalla tavalla kuin muuta säteilylähteistä aiheutuvaa altistusta.

Radonpitoisuuden viitearvo on uuden EU:n säteilyturvallisuusdirektiivin mukaan asunnoissa, muissa oleskelutiloissa ja työpaikoilla 300 Bq/m3. Työpaikan radonsäteilyn selvittämisestä säädetään lain 155 §:ssä.

Radonsäteilyn osalta työpaikoilla on 10 vuoden siirtymäaika uuteen viitearvoon, kunhan vanha 400 becquereliä kuutiometrissä raja ei ylity.

Työnantajalle radonmittauksen tekeminen työpaikalla on pakollista, jos on perusteltua olettaa, että työtilan radonpitoisuus on viitearvoa suurempi. Muun muassa koko pääkaupunkiseutu sekä useat kunnat Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa tulevat uusina alueina mittausvelvoitteen piiriin.

Lain mukaan työpaikkojen radonpitoisuus on selvitettävä kaikkialla Suomessa maanalaisissa työtiloissa, läpäisevälle maaperälle rakennetuilla työpaikoilla sekä niillä alueilla, joissa aiemmin mitatuista radonpitoisuuden vuosikeskiarvoista vähintään 10 prosenttia on suurempi kuin viitearvo 300 Bq/m³.

Kokonaisten kuntien lisäksi radonmittaus tulee pakolliseksi joissain kunnissa tietyillä postinumeroalueilla. Tämä johtuu siitä, että radonpitoisuus saattaa vaihdella huomattavasti alueittain.

Uuden lain myötä radonmittausvelvoite koskee aikaisemman 60 kunnan sijasta 102 kuntaa, joka on noin kolmannes Suomen kunnista, sekä 53 postinumeroaluetta mittausvelvoitekuntien ulkopuolella.

Listaus radonmittausvelvoitteen piiriin kuuluvista kunnista ja postinumeroalueista löytyy Stukin sivuilta www.stuk.fi