Uusi julkinen hallinto on verkostomainen

Kun aloitin vuonna 1980 työni virkamiesharjoittelijana valtiovarainministeriössä, mieleen jäivät pitkät virkojen perustamislistat. Jokaisen viran perustamiseen tarvittiin valtiovarainministeriön B-listakäsittelyn puolto. Suurimmillaan valtionhallinto oli 1980-luvulla, jolloin henkilöstömäärä ylitti 220 000. Nykyisin valtionhallinnossa työskentelee 73 000 virkamiestä ja kunnallishallinnossa 435 000. Tiukka resurssiohjaus ja lainsäädäntö takasivat aikoinaan koko julkisen hallinnon yhdenmukaisen toiminnan.

Kuntien ohjaus vaatii uudistamista. Kuntia koskevasta lainsäädännöstä pyritään nykyisin tekemään yhä tarkempaa, jokaisen resurssin käyttöä yksityiskohtaisesti sääntelevää. Talouden tiukentuessa olisi päinvastoin tärkeää ohjata tavoitteilla ja antaa paikalliselle toteuttamiselle riittävästi mahdollisuuksia ottaa paikalliset erityispiirteet huomioon. Paikallishallinnossa työskentelevät koulutetut ja tehtävänsä hyvin osaavat ihmiset. Johtamisen tulisi perustua luottamukseen ja yhteistyöhön – ei enää käskytykseen ja vähäiseen dialogiin.

Maankäytön, asumisen ja liikenteen kattavat MAL-sopimusneuvottelut ovat uudenlaisen ohjaustavan hyvä muoto. Helsingin seudulle valmistellaan parhaillaan pitkälle tulevaisuuteen tähtäävää MAL 2019 -suunnitelmaa, jota tehdään tiiviissä yhteistyössä valtion ja kuntien kesken. Esimerkiksi parhaillaan valmisteilla olevassa Helsingin seudun yhteisessä MAL-suunnitelmassa sovitetaan yhteen alue- ja yhdyskuntarakenteen sekä liikennejärjestelmän kehittämisperiaatteet ja ratkaisut aikajänteellä 2030 ja 2050. Tähän työhön tarvitaan niin valtion kuin kaupunkien yhteisiä toimia ja resursseja. Yhteinen valmistelu, dialogisuus ja sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen, jonka mukaisesti resurssit osoitetaan, on nykyaikaista, vuorovaikutuksellista ohjausta. Toivoisin sen yleistyvän muillekin aloille.

Julkinen hallinto hajaantuu ja pirstaloituu. Kehitys ei ole uusi, mutta se on voimistunut viime vuosina. Erityisesti sote- ja maakuntauudistus vie sirpaloitumisen uudelle tasolle. Kunnista siirretään 210 000 virkamiestä ja työntekijää maakuntahallintoon. Samalla myös yksityinen ja julkinen hallinto lähentyvät toisiaan. Yhä useammin julkiset palvelut muodostuvat valtion, kunnan, maakunnan ja yksityisen tuottajan yhteistyöstä.

Sote-maakuntauudistus ei saa jäädä vain keskusteluksi erilaisista hallintomalleista. Vaikka uudistuksessa julkinen hallinto edelleen monimuotoistuu, päällimmäisenä tavoitteena tulee olla hyvä ja yhteen toimiva palvelu – riippumatta siitä, kuka julkisella rahalla maksetun palvelun tuottaa.

Palveluja tarvitseville ihmisille verkostojen tuottaman palvelun tulee näkyä yhtenäisenä ja helppona. Tämä edellyttää hyvää verkostojen johtamisen taitoa ja yhteistyökykyä.

Verkostojen eli hajaantuvan hallinnon monimutkaisuus johtaa myös siihen, että julkisen hallinnon käsitettäkin voi olla syytä päivittää. Onko tärkeää pitäytyä tiettyyn organisaatiomuotoon, vai olisiko tärkeämpää varmistaa oikeusturvan ja oikeusvaltion periaatteiden toteutuminen.

Sote- ja maakuntauudistuksen seurauksena julkinen hallinto tulee ostamaan merkittävän määrän yksityisiä palveluja. Työtavan muutoksen seurauksena kansalaisten oikeudet eivät saa vähetä. Samat kielelliset oikeudet, avoimuus ja myös oikeus muutoksenhakuun tulee toteutua, vaikka julkisella rahalla ostetun palvelun tuottaisi yksityinen toimija.

Julkinen hallinto onkin tulevaisuudessa enemmänkin julkisrahoitteista toimintaa, jossa tulisi taata samat oikeusturvan takeet riippumatta toteuttajan organisaatiomuodosta.