Sopimukset 5/2017 Sopimusratkaisun edistettävä työllisyyttä – Haemme kustannustasoltaan hyvin maltillista ratkaisua, joka tukee kunnissa ja kuntayhtymissä tehtävää työtä ja sen tuloksellisuutta. Punaisena lankana on työllisyys, kiteyttää työmarkkinajohtaja Markku Jalonen tavoitteita tulevissa neuvotteluissa.
Lainsäädäntö 5/2017 Kameravalvonta on henkilötietojen käsittelyä Työpaikoilla tapahtuvaa kameravalvontaa koskee laki yksityisyyden suojasta työelämässä. Kunnan henkilöstö voi tulla kuvatuksi työtehtävissään myös työnantajan tilojen ulkopuolella kuten asiakkaan kotona tai porraskäytävässä. Tällaista kuvaamista sääntelee työelämän lain sijasta henkilötietolaki ja rikoslaki.
Lainsäädäntö 5/2017 Perhevapaamallia uudistetaan KT on mukana valmistelemassa hallituksen toteuttamaa perhevapaajärjestelmän uudistamista. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alussa.
Työelämän kehittäminen 5/2017 Valtuutettu edustaa työnantajaa Kuluva valtuustokausi on kunnan henkilöstöpolitiikan kannalta historiallisen haastava. Kaudelle sijoittuu sote- ja maakuntauudistus, jossa puolella kunnan henkilöstöstä vaihtuu työnantaja. Uudessa kunnassa organisaatiot on osin rakennettava uudelleen.
Työelämän kehittäminen 5/2017 Analytiikka ja automaatio tulevat Yli viidesosa töistä automatisoidaan viidessä vuodessa. Muita työelämän trendejä ovat analytiikka ja joustavan työvoiman käyttö, arvioivat pohjoismaiset HR-ammattilaiset syyskuussa julkistetussa kyselyssä.
Kuntacaset 5/2017 Lisää mielekkyyttä työhön Jämsän Ateria-, Puhtaus- ja tekstiilipalvelut -liikelaitos lähti lean-henkisesti pilotoimaan digitalisointia hankkimalla henkilöstölle tabletit. Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin näkyy, että työprosessit sujuvoituivat ja aikaa säästyy.
Asian tuntija 5/2017 Tekoäly muuttaa työtä, ihmistäkin tarvitaan Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta erinaisiin skenaarioihin voidaan varautua. Futuristi Elina Hiltusen mukaan ihmisten päätökset ja valinnat vaikuttavat siihen, millaisessa maailmassa tulevaisuudessa elämme.
KT-kulma 5/2017 Kunnat ja kuntayhtymät työnantajina Kunta-ala on ylivoimaisesti Suomen työmarkkinoiden suurin toimiala niin henkilöstömäärältään kuin palkkasummaltaan. Kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa on noin 421 000 palkansaajaa. Palkka-summa vuodessa on henkilösivukuluineen hieman yli 20 miljardia euroa vuodessa.
Sopimukset 5/2017 Lääkärisopimuksen pilotit käynnissä Lääkäreille ja hammaslääkäreille pilotoidaan uutta palkkausjärjestelmää. Tavoitteena on saada maakunnissa ja maakuntien omistamissa yhtiöissä sovellettava uusi lääkärisopimus voimaan vuonna 2020.
Kuntacaset 5/2017 Digitalisaatio mullistaa terveydenhuollon Sosiaali- ja terveyspalvelut mullistuvat jo lähitulevaisuudessa, mutta syynä ei ole uusi sote-malli vaan digitalisaatio, Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen sanoo.
Lainsäädäntö 5/2017 Yhteistoiminnan järjestäminen väliaikaishallinnossa Kun sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädäntö on hyväksymättä, voimaanpanolain tarkoittamaa väliaikaishallintoa ei vielä ole olemassa. Näin ei ole vielä olemassa väliaikaista yt-elintäkään. Sen perustaa vasta maakunta.
Tilastot 5/2017 Ansiokehityksen erot pieniä Vuoden 2010 jälkeen ansiotasoindeksin nousu on ollut nopeinta valtiosektorilla. Kunta- ja yksityisellä sektorilla ansiotasoindeksit ovat kehittyneet 2010-luvulla lähes samaa tahtia.
Työelämän kehittäminen 5/2017 Työkaluja työssä jatkamiseen Uusi EU-tason raamisopimus aktiivisesta ikääntymisestä antaa suomalaisillekin työpaikoille vinkkejä eri ikäisten ihmisten huomioimiseen ja tuloksellisuuden parantamiseen.
Sopimukset 5/2017 Lastentarhanopettajilla KVTES:n laajimmat edut Tänä syksynä on keskusteltu lastentarhanopettajien palkoista. Lastentarhanopettajaliitto ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ovat ilmaisseet halunsa siirtää lastentarhanopettajat kunnallisen opetusalan virkaehtosopimuksen (OVTES) piirin. Tämä vaatimus liittyy laajempaan tarpeeseen uudistaa neuvottelu- ja sopimusjärjestelmää sote- ja maakuntauudistuksen myötä.
Lainsäädäntö 5/2017 Varhaiskasvatuksen tiekartta tiukentaisi kelpoisuuksia Opetus- ja kulttuuriministeriön Varhaiskasvatuksen tiekartassa esitetään muutoksia, jotka merkitsisivät tiukennuksia päiväkotien henkilöstön kelpoisuuksiin ja mitoitukseen.
Työelämän kehittäminen 5/2017 Henkilöstöjohtaminen on osa strategista johtamista Muutosten onnistuminen, osaava työvoima ja hyvä työnantajatoiminta varmistetaan henkilöstöjohtamisen keinoin.
Economicus 5/2017 Hyviä kehitysnäkymiä ei saa niistää pois Syksyn kuntatalousohjelma julkaistiin päivittynä muutama viikko sitten. Se on hallituksen budjettiin liittyvä asiakirja, joka analysoi kuntatalouden kehitysnäkymiä ja kuvaa yksityiskohtaisesti valtion kuntatalouteen vaikuttavia päätöksiä sekä uudistushankkeita.
Pääkirjoitus 5/2017 Ammatteja tulee ja menee Varttuneemmat muistavat tavanneensa sellaisia ammatinharjoittajia kuin rahastajat, kylvettäjät, tukkijätkät tai röntgenkuvien kehittäjät. Samaa kadonneiden ammattinimikkeiden sarjaa ovat puhelunvälittäjät, Senraali-Santrat, ja hissitytöt.