Kuntatalouden menokehitys ei saa revetä
Kuntapäättäjät ovat jo pitkään kamppailleet nopeasti kasvavien menojen, tehtävien paljouden ja mittavien valtionosuusleikkausten kanssa. Paljolti nämä huolet ovat totta myös tänä päivänä, mutta osin näkymät ovat parantumassa.
Valtiovarainministeriön kuntatalouden kehitysarviossa näkymät vuosille 2016–2020 ovat aikaisempia laskelmia selvästi myönteisemmät, sillä tilikauden tulos jopa hieman vahvistuu. Ennusteajanjaksolla investoinnit tulorahoituksen jälkeen huomioiva rahoitusjäämä pysyy vähintään ennallaan, eivätkä heikkene radikaalisti aikaisempien ennusteiden tapaan.
Muutos näkyy myös velan kasvuarviossa. Kuntien velkaantuminen jatkuu yhä, mutta suhteessa bruttokansantuotteeseen velkaantuminen ei enää nouse. Ennustettu velan määrä vuonna 2020 on tippunut kevään ennustekierrokselta peräti kolmella miljardilla eurolla.
Ennusteessa ei ole edes huomioitu sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen vaikutuksia eikä kuntien omia sopeutustoimia vuoden 2016 jälkeen.
Tuoreessa kehitysarviossa sekä kuntatalouden kokonaismenojen että kokonaistulojen arvioidaan kehittyvän aiempaa vaimeammin.
Menojen kasvua hidastaa muun muassa kilpailukykysopimuksen päätökset, vuoden 2017 eläkeuudistus, kunnallisten liikelaitosten yhtiöittäminen, perustoimeentulotuen maksatuksen siirto Kelaan ja lukuisat muut hallituksen käynnistämät lakiesitykset kuntien tehtävien ja menojen karsimiseksi.
Kaikista näistä menojen kasvun hallintaan tähtäävistä toimista huolimatta kuntatalouden näkymät ovat yhä vaikeat.
Talouskasvun pysyminen historiallisen vaimeana ja väestön ikääntyminen lisäävät kuntatalouden kustannuksia. Nämä paineet voivat toteutua lähivuosina odotettua voimakkaampina työttömyyden kustannuksina tai palvelujen kysyntänä. Yllättäviä meno- ja investointipaineita saattaa syntyä myös korjausvelasta, myönteisen oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista tai työn perässä liikkuvista maassamuuttajista.
Menotasoon liittyviä riskejä syntyy myös hallituksen toimista. Paineita ei tällä erää aiheuta kuntien tehtävien lisääminen, vaan yllättäen kuntien menojen pienentämiseen tähtäävät toimet.
Kuntatalouden kehitysarvioon on nimittäin leivottu sisään useita oletuksia siitä, että kuntien toimintamenot pienenevät tietyllä euromäärällä, kun kuntien tehtäväkenttää uudistavat lait tulevat voimaan. Tällaisia uudistuksia ovat esimerkiksi erikoissairaanhoidon keskittämislaki tai vaikkapa subjektiivisen päivähoito-oikeuden muuttaminen. Lakimuutosten säästöarviot merkitsevät valtionosuuksien pienenemistä.
Lait edellyttävät päätösten määrätietoista toteuttamista kunnissa. Kaikissa kunnissa näitä mahdollisuuksia ei ole otettu syystä tai toisesta täysimääräisesti käyttöön. Toisaalta aina hallituksen esittämiin säästöarvioihin ei ole edes mahdollista päästä. Eroja menokehityksessä aiheuttavat esimerkiksi uudistusten alkuvaiheeseen liittyvät odotettua suuremmat muutosvaiheen kustannukset tai uudistusten toivottua hitaampi aikataulutus.
Menokehitys voi revetä myös muista syistä. Kuntatalouden kehitysarviossa esimerkiksi kilpailukykysopimuksen vuosityöajan pidennyksen 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta on arvioitu laskevan työvoimakustannuksia ensi vuonna 93 miljoonalla eurolla ja laskennallisen vaikutuksen kasvavan vuoteen 2020. Tämän toimen muuttaminen työvoimakustannusten vähennykseksi koetaan niin kunnissa kuin muillakin toimialoilla hankalana.
Jos moneen tällaiseen päätökseen liittyvä kustannuskehitys on odotettua nopeampaa, niin kuntatalouden kehitys ei näyttäydykään niin ruusuisena kuin mitä nyt ennakoidaan.
Se nimittäin on täysin varmaa, että kuntien tulokehitys on lähivuosina äärimmäisen vaimeaa. Siitä pitävät huolen paitsi hidas talouskasvu niin myös hallituksen jo päättämät kuntien tulopohjaa nakertavat toimet. Kuntien tulopohjaa leikataan sekä suorilla valtionosuusleikkauksilla että verovähennysten kasvattamisilla. Suurta osaa verovähennysten kasvusta ei kompensoida kunnille.
Kunnille on nyt jaettu käteen nämä pelikortit. Niiden antamat mahdollisuudet menojen kasvun hillitsemiseksi tulee hyödyntää.
27.10.2016