Lainsäädäntö 5/2012 Mikä ihmeen julkinen valta? Kunnassa tehtävissä työtehtävissä itsessään ei ole eroja, jotka edellyttäisivät tiettyä palvelussuhteen lajia. Tehtäviin mahdollisesti sisältyvä julkisen vallan käyttäminen on otettava kuitenkin huomioon.
Kuntacaset 5/2012 Osaamisen ennakointi suunnittelun avuksi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin uusi sairaala suunnitellaan potilaita ja heidän tarpeitaan ajatellen. Uuden sairaalan suunnittelussa hyödynnetään Osaamisen ennakointi –hanketta.
Kuntacaset 5/2012 Mentorit tukevat nuoria opettajia Kokkolassa huomattiin kymmenkunta vuotta sitten, että opettajien perehdyttäminen oli hoidettu huonosti. Lääkkeeksi kehitettiin vertaismentorointi. – Sillä tuetaan uusien opettajien työuran alkua, sivistysjohtaja Peter Johnson kertoo.
KT-kulma 5/2012 Kunta-alan kelpoisuusehdot tarkasteluun Kunta-ala tarvitsee lähivuosina runsaasti uutta osaavaa työvoimaa eläköitymisen ja ikääntymisen vuoksi. TEM:n katsauksen mukaan pelkästään sosiaali- ja terveyssektorille pitää rekrytoida 20 000 uutta ammattilaista lisää. Uutta henkilöstöä tarvitaan erityisesti sosiaali- ja terveysaloille, mutta myös mm. opetus- ja kasvatusaloille.