Tuottavuus kuntapalveluissa

Hyvinvointipalveluiden tuottavuudesta väitöskirjan tehneen Tampereen teknillisen yliopiston tutkijan Aki Jääskeläisen mukaan tuotos-panos -ajattelu ei perinteisesti sovellettuna istu julkiselle sektorille.

– Perinteisellä tuotantolinjalla yksityisellä puolella tuotos on sitä, että tuotetaan tietty määrä keskenään samantapaisia tuotteita, Jääskeläinen toteaa.

Julkisella puolella pitää hänen mukaansa ottaa huomioon myös se, minkälaisia asiakkaat ja heidän tarpeensa ovat. Tuottavuuden parantaminen ei saa olla ristiriidassa isompien vaikuttavuustavoitteiden kanssa.

Julkisen sektorin keskustelussa puhutaan usein tuottavuudesta ja tuloksellisuudesta rinta rinnan. Jääskeläisen mukaan asioita ei pidä sotkea keskenään.

– Tuloksellisuus voidaan liittää esimerkiksi julkisen sektorin perimmäisiin kysymyksiin. Halutaan, että ihmiset voivat hyvin ja että annetaan hyvää koulutusta.

Tuottavuus on Jääskeläisen mukaan kapeampi käsite.

– Mutta se ei saisi olla niin kapea, että puhuttaisiin vain tehokkuudesta ja siitä, miten voitaisiin mahdollisimman vähillä resursseilla tuottaa mahdollisimman monta asiakaskontaktia. Se ei ole tuottavuutta.

Henkilöstöä ei tarvitse vähentää

Tuottavuuden parantaminen liitetään usein lomautuksiin ja irtisanomisiin. Jääskeläinen totesi väitöskirjassaan, että tuottavuutta voidaan parantaa muutenkin.

– Olen usein käyttänyt esimerkkinä vanhusten palvelutaloja. Jos asioita mitataan vain karkealla mittarilla, näyttää vanhusten hoitoisuuden kasvaessa siltä, että tarvitaan koko ajan enemmän resursseja, jotta voidaan hoitaa sama määrä vanhuksia.

Jääskeläisen muistuttaa, että eri palvelutaloissa voi myös olla erilaisia vanhuksia.

– Jos mittari ei ota tätä huomioon, se antaa asiasta väärän kuvan. Se ei kuvasta aidosti tuottavuutta. Kyse on silloin enemmän mittausteknisistä ongelmista ja asioista puhutaan väärin.

Miten tuotavuutta näissä asioissa voidaan mitata konkreettisesti?

– Pitää miettiä, miksi tuottavuutta halutaan mitata. Joudutaan pohtimaan, halutaanko tuottaa poliitikoille

päätöksentekoa tukevia tilastoja vai haluaako vanhusten palvelutalon johtaja kehittää toimintaa.

– Molemmissa keskeiseksi nousee se, että pitää pystyä ymmärtämään tuotettavan palvelun sisältöä.

Myös tuotoksen laatu pitäisi Jääskeläisen mielestä pitää rinnalla. Julkisella sektorilla ei kuitenkaan voida lähteä pelkästään laadun maksimoinnista.

– Pitää miettiä, mikä on riittävä laadun taso, riittävä vaikuttavuus tavoitteiden saavuttamiseen.

Byrokratia heikentää tuottavuutta

Jääskeläinen totesi väitöskirjassaan, että huono tuottavuus tarkoittaa panosten käyttöä johonkin muuhun kuin asiakkaan hyväksi.

– Jos toiminta on huonolla tavalla organisoitu, siellä on raskaat rakenteet, raskas hallintokoneisto ja byrokratiaa, veronmaksajien rahoja käytetään sellaiseen asiaan, mikä ei suoraan hyödytä asiakkaita.

Jos työntekijät eivät pysty omassa työssään hyödyntämään vahvuuksiaan, puserrus saattaa kohdistua tuottavuuden näkökulmasta vääriin asioihin. Se voi aiheuttaa kiireen tuntua.

– Joku voi sanoa, että nyt teidän tuottavuuttanne pitää parantaa. Työntekijästä saattaa tuntua jo ennestään, että on hirveä kiire eikä hän pysty tekemään yhtään enempää.

Jääskeläisen mukaan silloin pitäisi suunnata tekemistä uudella tavalla.

– Kiire voi helpottua, kun se suuntautuu oikein.

Alussa oli ajatus hukassa

Kun Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen johtava suunnittelija Jukka Öberg aloitti parikymmentä vuotta sitten tehtävässään, tuottavuudesta puhuttiin jo, mutta kukaan ei tiennyt, mitä se kunnassa tarkoittaa.

– Silloin markkinoitiin, että tuloksellisuus on tuottavuutta, vaikuttavuutta ja palvelukykyä. Mietittiin, että tuottavuus on tuottavuutta ja vaikuttavuus on vaikuttavuutta ja niitä ei voi sotkea.

Öbergin mukaan aiemmin tuottavuus sotkettiin myös yksikkökustannuksiin. Kunta-alalla oli kiinnostuttu suhdeluvuista.

– Laskettiin esimerkiksi, kuinka suuri osa ikäluokasta saa hoitopalveluita. Jotkut tykkäsivät, että se on tuottavuutta. Se kuvaa kuitenkin enemmän palveluiden saatavuutta ja sitä, kuinka paljon ihmiset käyttävät palveluita.

Tulosjohtaminen toi tuottavuuslaskennan

1980- ja 90-lukujen taitteessa muotiin tuli tulosjohtaminen.

– Se toi mukanaan tuottavuuslaskennan, kuinka paljon virasto tuottaa. Liikkeelle lähdettiin Tilastokeskuksen tuotos per panos -määritelmästä. Tuotokset saatiin palvelujen ja tuotteiden suoritemääristä, jotka annettiin loppuasiakkaille. Kunnan sisäisiä tuotteita ei laskettu.

Työn tuottavuutta yritettiin Öbergin mukaan laskea, mutta lopulta päädyttiin keräämään vain suoritteita. Sitä teki jokainen virasto ja yksikkö.

– Laskennan puutteena oli, että se ei ottanut huomioon laatua. Nyt on kehitetty kolmannen sukupolven tuottavuuden mittausta, joka ottaisi huomioon myös asiakastyytyväisyyden eli laadun.

Toisen sukupolven mittaamisessa verrattiin virastojen toimintaa edellisvuoteen. Nyt verrataan samanlaisten toimipisteiden tuottavuutta keskenään.

Öbergin mukaan nykyinen järjestelmä ottaa myös palveluiden luonteen huomioon.

– Siinä lasketaan painotettu suoritearvo. Uusi monimuuttujapohjainen tuottavuuden mittaaminen on ymmärrettävämpi myös henkilökunnalle.